Hae tästä blogista

perjantai 9. syyskuuta 2016

Jukka Murtosaari (1963 - 2016)


Murtsin tulkinta itsestään. Julkaistu Aku Ankka 52/2006

Suomalainen sarjakuvataiteilija Jukka ”Murtsi” Murtosaari on menehtynyt kotonaan Portugalissa. Kuollessaan hän oli 53-vuotias.

Murtosaari ehti ansiokkaalla urallaan kuvittaa Yhdysvaltojen Disney –lehtiä vuosina 1990 – 1991. Suomessa näitä ei juurikaan ole julkaistu muuten kuin artikkelikuvituksina, sillä hahmot olivat usein Suomessa hieman tuntemattomampia ja marginaalisempia, kuten Roger Rabbitia ja Heimo Huimaa (Ankronikasta). Kyseisillä hahmoilla oli kuitenkin Yhdysvalloissa vankka fanikunta, ja molemmilla hahmoilla olikin oma lehtensä. 2000 –luvulla Murtosaari palasi Disney –hahmojen pariin, ja hänen kansiaan onkin julkaistu sittemmin myös Suomessa.

Sarjakuvakentän todellinen moniottelija ehti urallaan kuvittaa Disney-kansikuvien lisäksi myös mm. Muumeja, ja lisäksi monissa suomalaisissa kirjoissa olet voinut kansikuvituksessa huomata Murtosaaren kynänjälkiä. Hänen ja Kari Vaijärven Jake –sarjakuva on varmasti myös jäänyt monien mieleen.

Sarjakuvien ja kansikuvitusten ohessa Murtosaari työskenteli Yhdysvalloissa animaatioiden parissa 1980 -luvulla, ja kuvitti muun muassa yhdessä Kari Korhosen kanssa Jaana Lapon käsikirjoittaman lastenkirjan Vauhtikaverit ja taistelu auringosta, joka allekirjoittaneen kirjahyllyssä on ollut lapsuudesta asti – joskin vahvasti puhkiluettuna.

Ei kommentteja: