Hae tästä blogista

tiistai 8. joulukuuta 2015

Arvostelu: Roope-setä 434



Roope-sedän historiallinen vuosi päättyy historiallisissa merkeissä, kun sekä sen että Aku Ankan taskukirjan 434. numero ilmestyy samassa kuussa. Ropsu oli numeroinnissa pitkään Taskaria edellä, mutta kymmeneen numeroon supistuneen vuosikerran myötä Taskari saavutti sen. Neljä näistä tämän vuoden numeroista oli Platinanumeroita, jotka onnistuivat ensimmäisenä vuotenaan antamaan hyvän vaikutelman. Vuoden viimeisessä numerossa ollaan perinteisellä linjalla ja platinan sijasta kansi kuultaa joulun punaa. Andrea Freccero on taiteillut jouluisen aloituksen. 

Kuten arvata saattaa ja ajankohtaan sopii, tämä lehti mennään läpi jouluisissa merkeissä. Bruno Sardan ja Guido Scalan Joulu Lapissa on otsikoitu jännittävästi, mutta pian käy selväksi, että sillä viitataan Suomen Lapin sijasta viikinkiesi-isistään tunnettujen naapureiden konnuille. Erään tutun hahmon haarakonttori näyttää sieltäkin löytyvän. Klassikko ei ole tässä kyseessä, mutta mukava jouluinen juttu kuitenkin. Scalan piirroksetkaan eivät mitenkään ihmeellisiä ole. Kyllähän tällaisen sarjan tähän vuodenaikaan aina mielellään lukee. 

Gianfranco Cordara on käsikirjoittanut vähän erilaisen joulusarjan. Joululahjassa haun kohteena on joululahja Heshukalle eli X-Mickeyn kuvioissa pyöritään. Aiemmin on tullut todettua, etteivät Silvio Cambonin piirrokset Roberto Vianin X-Mickey-tulkintaa päihitä, mutta tällä kertaa ne tuntuvat paremmalta ratkaisulta tarinan tunnelman ollessa pääosin kepeä. Loppua kohden hakusessa on jännitysnäytelmänkin elementtiä. Se ei kuitenkaan oikein kokonaisuutta auta. Juttu on ylipitkä Kammosyrjän esittelykierros joulun alla. 
Nämä kaksi tarinaa olivatkin jo niin pitkiä, että vain yksi varsinainen tarina on enää lehdessä jäljellä eikä sekään kovin pitkä ole. Vanhan hyvän ajan joululahjoissa etsiskellään jälleen sopivia lahjoja, mutta paljon lyhyemmässä mittakaavassa kuin Joululahjassa. Cordaran olisikin kannattanut ottaa tästä Bruno Concinan käsikirjoituksesta mallia. Se on yksinkertainen paketti eikä lähde vetelemään ihmeellisiä narunpätkiä sinne tänne. Juttu on mukava, ainoastaan loppuvitsi ei oikein vakuuta. Maria Luisa Uggettinkaan piirroksia ei jaksa ikinä ihailla, sen verran tönkköjä ne ovat. 

Ja siinä se lehti olikin! Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi, Gorm Transgaardin ja Miguelin dekkaripähkinä, Giampaolo Soldatin Antiburglary In English -osiossa sekä Massimo Marconin ja Massimo De Vitan Valoa kansalle eivät lisäarvoa sille tuo. Viimeksi mainittu tuo sen sijaan aivan toisenlaista arvoa, sillä se on julkaistu Taskarin teemanumerossa 44 eli Tähtituiskussa nimellä Joulu säiliöllä – aivan vastikään lokakuussa! Melkoinen kömmähdys toimitukselta. 

Vanha ei kyllä valitettavasti nuorru kuin lapsi leikkimään tämän numeron luettuaan. Kokonaisuus on huono niin joulunumeroksi kuin tavalliseksikin. Joulu Lapissa sisälsi oivan tunnelmaviritteen, mutta ei sitten kuitenkaan tarpeeksi suurta eivätkä muut sarjat siinä auttaneet. Joululahja oli niistä vieläpä melkoinen rimanalitus. Pikainen uusintajulkaisu takakannessa on kuin sinappihuntu tämän kinkun päälle. Aivan kuin toimituskin tiedostaisi tämän ja tarjoaisi lohdukkeeksi Päivän pamauksessa vinkkejä hyvistä joulutarinoista. Mestari Barks onkin tällaisen joulukattauksen jälkeen tarpeen, jos juhlasta haluaa nauttiakin. 

Parempaa onnea ensi vuodelle! Silloin jatketaan tänä vuonna esiteltyyn tyyliin neljällä Platinanumerolla ja kuudella tavallisella. Joulukuun numero ei anna tietenkään koko kuvaa kuluneesta vuodesta. Lehti oli selvästi alle vuoden keskitason. Platinanumerot osoittautuivat onnistuneeksi lisäksi Ropsu-kokoelmaan. Niissä tapahtui huimaa kehitystä vuoden mittaan ja Luciano Bottaron numero olikin peräti yksi Ropsun historian parhaista lehdistä. Siltä kantilta ensi vuotta kohti on hyvä puksutella.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko muuten tieota voiko inducksista saada listoja esim kari korhosen tuotteista suomessa tai vaikka Don Rosan tuotteista amerikassa yms? Olisi nimittäin tarvetta monille listoille ja hakeminen sieltä vie aikaa enkä saa sieltä haluamaan järjestykseen

Ankkalinnake kirjoitti...

Tätä kautta pääsee varmastikin parhaiten ainakin alkuun:

http://coa.inducks.org/comp.php

Tekijäksi haluamasi henkilö ja sitten Tarina on julkaistu- kohtaan haluamasi maa. Raskashan tuo systeemi tällöinkin on, jos on paljon tarinoita ja kuvitusta (mikäli haet vaan tarinoita, niin kannattaa sekin muistaa mainita haun yhteydessä), mutta parempaa tapaa en itse ainakaan tähän hätään keksi.