Hae tästä blogista

perjantai 25. syyskuuta 2015

Arvostelu: Roope-setä 432



Edellisissä kahdessa Roope-setä-arvostelussa odotettiin tämän kuun numeron olevan Luciano Bottarolle omistettu platinanumero. Viime kuussa tarkkaavainen kommentoija kertoikin jo, että se on luvassa vasta ensi kuussa, 30. lokakuuta, mistä toimituskin tämän numeron aluksi muistuttelee. Eiköhän sitä herkkua jakseta odottaa vielä kuukausi!

Mahdollista kuukauden lisäajan aiheuttamaa pettymystä on turha alkaa vatvoa, sillä sellaista tavaraa on tässä syyskuunkin numerossa tarjolla, että oksat pois suorastaan. Andrea Frecceron kansikuvaa ja siihen liitettyä työn sankarin otsikkoa seuraa kahden nimekkään sankarin johtosarja. Giorgio Pezzinin ja Giorgio Cavazzanon Uhka avaruudesta on vuodelta 1976, joten saamme ihailtavaksemme jälkimmäiseltä maestrolta tämän kimmoisan ja venyvän aikakauden tyylinäytteen. Käsikirjoittaja Pezzin ei pistä pekkaa pahemmaksi, sillä juonessakin on loisteliasta kimmoisuutta ja venymistä mukana. Pezzin tasapainottelee nerokkaalla tavalla äärimmäisen vakavan aiheen eli Maata lähestyvän jättiasteroidin uhan ja räiskyvän huumorin välillä. Heikkoja kohtia ei yksinkertaisesti ole ja tarina loikkii tilanteesta toiseen ennalta arvaamattomalla, mutta sujuvalla ja taiturimaisen sulavalla tyylillä. Tähän ei voi sanoa muuta kuin tarinan olevan kaikin puolin täydellinen ja ehdottomasti koko vuoden suurimpia kohokohtia.
Nimimiehiä ovat seuraavankin sarjan tekijät, Rodolfo Cimino ja Giovan Battista Carpi. Hernekeittohämäys on nelirivinen sarja, joita Ropsussa on melko harvakseltaan nähty, vaikka mahdollisuus niiden julkaisemiselle on olemassa. Tämäkin tarina tukee toivetta saada niitä lehden sivuille useammin, sillä toteutus on hyvä. Sarja tapahtuu arkisessa kontekstissa, mutta Cimino on silti onnistunut tapansa mukaan ujuttamaan tarinaan lennokkaan mielikuvituksellisia aspekteja. Carpikin on vedossa, joten kaikki sujuu siten mainiosti. Uhan avaruudesta kaltaisesta täydellisyydestä ei toki puhuta. Sen tasoisia sarjoja tulee vastaan hyvin harvoin. 

Kuukauden dekkaripähkinän pankkia ryöstävine sekopäisine, aseistettuine pääsiäispupuineen ja In English -pätkän jälkeen päästään juhlimaan viisikymppisiään viettävää Superhessua. Juhlallisuudet voisivat kyllä olla näyttävämmät kuin pelkkä esiintyminen Augusto Macchetton ja Massimo De Vitan lyhykäisessä Kaaos-turisti-sarjassa. Kaiken kukkuraksi siinäkin pelastetaan Maata kohti tulevalta asteroidilta, mikä tapahtui jo täydelliseksi todetussa johtosarjassa niin hyvin ja innovatiivisesti, ettei uusintayritykselle ole tarvetta. 

Augusto Macchetton kynästä on myös Heshukka-sarjan Katoavien tavaroiden arvoitus käsikirjoitus. Marco Palazzi on piirtänyt hieman toisenlaista viestiä alussa lähettävän, mutta pian kevyeksi jutuksi paljastuvan tarinan. Suoranaiseksi pettymykseksi tätä ei voi kutsua ja täytyy muistaa lehden alkupuolen vaakaa reilusti sinne suuntaan kallistava vaikutus, mutta jotain jutusta tuntuu jäävän uupumaan. Uutuuttaan ei toki tämäkään sarja enää hohda, joten vaatimukset sitä kohtaan luonnollisesti kasvavat hivenen.

Lehden pitkien sarjojen osalta rupeama oli tässä. Vielä on jäljellä takakannesta löytyvä vitsisarja Muutoksia, josta ovat jälleen pudonneet tekijöiden nimet pois. Carlo Panaro ja Stefano Zanchi ovat herrat jutun takana. Mainitaan tasapuolisuuden nimissä myös jokaisesta lehdestä järkiään mainitsematta jäävien In English -yksisivuisen ja dekkaripähkinän tekijät. The Marketplacen ovat väsänneet Augusto Macchetto ja Ettore Gula ja dekkaripähkinän Sune Troelstrup ja Miguel Fernandez Martinez, joka lehdissä tunnetaan yleensä pelkällä taiteilijanimellä Miguel. Näiden lisäksi Donald Soffritti on laatinut tuttuun tapaan Pikku-Aku ja kaverit -stripin. Takakanteen, dekkaripähkinään ja englanninkieliseen sarjakuvaan viitaten toistan aiemmin esitetyn toiveen tekijöiden kohtelemisesta tasavertaisesti ja näiden nimien mainitsemisen kaikkien tuotosten kohdalla. 

Kokonaisuuden arvioiden Ropsun suoritus on napakymppi. Pitkälti ansio kuuluu johtosarjalle, mutta ei vikaa ollut muussakaan sisällössä. Superhessun vähäiseksi jäänyt juhlinta on turha sälyttää tämän yksittäisen numeron harteille, sillä kyseessä on yleisempi ilmiö, johon olisi kiinnitettävä huomiota myös muiden hahmojen kohdalla. Ropsun tapauksessa asetelma on tätä nykyä hankala, sillä platinanumerot ovat ottaneet erikoisnumeroiden aseman haltuunsa. Muiden lehtien rooli on tällöin jättäytyä ”tavallisiksi” numeroiksi. Ensi kuussa on sitten oikeasti aika Bottarolle. Yhtä tyylikkään menon odotetaan jatkuvan silloin.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Arvostelu: Aku Ankan Taskukirja SUPER 3




Ville Tanttu teki pikaisen paluun arvosteluremmiin, kun kovasti toivottiin tuoreimmasta Super Taskukirjastakin jonkinlaista näkemystä. Tässäpä siis hänen arvionsa kyseisestä albumista. Aikaisemmat pohdinnat sarjasta löydät tietysti myös Ankkalinnakkeesta. Tutustupa niihinkin siis ihmeessä! Nykyinen julkaisujan on siis jo sarjan kolmas osa, aiemmin on ilmestynyt Sankaruus kunniaan sekä Vaaroja päin. Mutta tästä itse arvosteluun, olkaa hyvät:

Syksy on päässyt vauhdilla alkuunsa ja kuten aiemmista vuosista olemme oppineet, se tuo mukanaan monta mielenkiintoista sarjakuvajulkaisua. Disney-nimikkeen alla ilmestyy tänä syksynä mm. kovakantiset kirjat Ankat maailman ympäri 2, joka sai juuri julkaisupäivänsä, Ankkalegendat 2, Carl Barksin parhaat sarjat 4 ja Floyd Gottfredsonin sanomalehtisarjoja sisältävä jättikirja sekä restauroitu juhlapainos Don Rosan parhaat-sarjan ihka ensimmäisestä osasta. Kovahintaisten kovakantisten lisäksi syksy tuo mukanaan vaatimattomampia pehmeäkantisia julkaisuja lehtipisteisiin. Lokakuun tuplataskari odotuttaa vielä itseään ja ymmärtääkseni jouluksikin olisi luvassa tavallista muhkeampaa taskaria. Unohtaa ei sovi taskarin oheisjulkaisuja, kuten jouluteemaa tai Supertaskaria, joka ei jäänytkään vain viimevuotiseksi tähdenlennoksi kuten pelkäsin. Neljäs SUPER näkee päivänvalonsa marraskuussa, mutta mitä sisälsikään menneenä kesänä ilmestynyt numero? 
Taikaviitta2000:ssa Aku matkustaa 313 sijaan paremmin supersankarin tyyliin sopivalla menopelillä
 Aku Ankan SUPERtaskukirja 3 kantaa nimeä Yön Herra ja on ainakin kansikuvaltaan kahta edellistä osaa yksityiskohtaisempi ja näin komemampi. Hyvä vain, että poseeraavan Taikaviitan taustalle on saatu mahtumaan mukaan myös Ankkalinnan suurkaupunki, vaikka kansi onkin todella rajusti zoomattu alkuperäisestä italiassa julkaistusta kuvasta. 1 plussa! Takakansi ei mainosta enää ultraupeaa uutta sarjaa vaan peräti kahta suomessa ennen julkaisematonta Taikaviitta2000-sarjaa. Tämä on suuntaus parempaan päin. Tällä tahdilla koko 50- osaisen sarjan julkaiseminen vie meillä enää vain suunnilleen 12 vuotta. 2. plussa! Taikaviitan juonessa pääsemme viimein kurkistamaan tarkemmin Xadhumin ja Taikaviitan ensikohtaamista ja sitä pikku yksityiskohtaa, mikä minua itseäni on aina häirinnyt, mistä Taikaviitta on saanut komean... viittamobiilinsa? Sillä nimellä hän sitä taisi myöhemmissä osissa kutsua? Tästä taskarista nimeä en löytänyt, joten korjatkoon joku, jos olen väärässä. Juonista en pahemmin löydä motkottamisen aihetta. Tarinat ovat harkiten suuniteltuja, ne esittelevät uusia hahmoja ja tipauttelevat sopivaan tahtiin yllätyksiä ja aukovat juonenkääteitä, että lukijan on pakko jäädä odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tällä tavalla jatkosarjoja kuuluukin suunnitella. Toisaalta tämä hehkutus saattaa johtua omalta osaltani siitäkin yksinkertaisesta syystä, että näitä tarinoita on jouduttu odottamaan niin pitkään. Tuntuu miltei uskomattomalta, että tässä ne nyt taas oikeasti ovat. Intinin piirrosjälki on vielä kaukana nykyisestä, hillitympää, mutta mielestäni se peittoaa Venuksen Varjot osan piirtäneen Claudio Sciarronen kaavamaiset piirrokset mennen tullen. Vaikkei niissäkään varsinaisesti mitään vikaa ole. 

Jatkosarja kategoriassa jatkaa myös Mikki Hiiri seikkailulla Estrelita. Tämä tarinasarja on oikeasti hyvää Mikkiä. Mielestäni Mikki on hahmona saanut viimeaikoina liikaa lokaa niskaan vain huonojen kai pääasiassa tanskalaisten tarinoiden takia. Vaikkei tämäkään Mikki ole se minkä Walt Disney aikoinaan meille loi niin tässä sarjassa hahmon modernisointi on kyllä erittäin onnistunut. Eikä Carlo Chendin juoni juuri kalpene Tito Faracin tekemille aloituksille. Räminää ja räiskettä kyllä on, että liekö tämä nyt sitten syy sille, miksi Mikki on olevinaan niin pelottava pienimmille lapsille? Moni Mikki tarinahan on kuulemma liian pelottava ainakin viikkolehteen. SUPERissa meno saakin olla kovempaa. Onneksi 3. plussa! 
Tässä Heshukka-tarinassa Heshukka ei edes ole mukana
Totuttuun tapaan SuperTaskari pitää sisällän myös Pikku-Akua ja Heshukkaa. Pikku-Aku sivuaakin sopivasti supersankariaihetta ja sopii näin oikein mainiosti tähän kirjaan. Tosin juoni ei valitettavasti oikein jää mieleen. Sama vaivaa Heshukkaa. Kysymysnurkat ovat selkeästi toimittamassa esinäytöksen paikkaa näille lyhyille noin 10 sivuisille tarinoille, missä itse nimikkohahmo ei edes esiinny. Kysymysnurkista toinen on vain irrallinen episodi, jonka olisi hyvin voinut jättää julkaisematta. 1. miinus! 

Unohtaa ei toki sovi myöskään klassikoita, joita tähän numeroon on valikoitunut neljä, mutta joista vain yksi on ennen näkemätön ja taskarin suuremman koon hyödyntävä nelirivinen tarina. Mielestäni tätä mahdollisuutta tulisi käyttää enemmän hyödyksi. Jätetään ne jo julkaistut perustaskariformaatin tarinat vähemmälle ja otetaan tilalle näitä nelirivisiä kun sen kerta voi tehdä. 2. miinus! 
Supertaskarin sivuille mahtuu hyvin myös neljä riviä sarjakuvaruutuja
Tarinavalinnoiltaan uusin Super on selvästi onnistuneempi kuin vaikkapa edellinen, mutta nyt se johdonmukaisuus, mikä kahdessa ensimmäisessä osassa oli, on poissa. Tarinat ovat vähän miten sattuu sekaisin. Pidin enemmän linjasta kaksi jatkuvajuonista, nelirivinen klassikko, Heshukan kysymysnurkka kera lyhyen Heshukattoman tarinan, Taikaviitta-klassikko ja Ultrasankarit. Ultrasankareita ei edes julkaistu viimeisimmässä numerossa, mutta tarinoita on niin vähän, että ehkä niitä vain säästellään tulevaisuutta varten. Jos sellaista on. 3. miinus! Kolme plussaa ja kolme miinusta. Varmasti joltain osalta jokaista miellyttävä paketti. Siihen kai toimitus on tällä julkaisulla pyrkinytkin.

torstai 17. syyskuuta 2015

Riemukuplan Herbie "palaa" radoille kuninkuusluokassa

Disneyn kuuluisasta Riemukupla-komediasta tuttu Volkswagen "Kupla" -mallin auto Herbie pääsee "palaamaan" kilparadoille erikoisessa muodossa. Autourheilun kuninkuusluokaksikin kutsuttuun Formula 1 -sarjaan kuuluva Manor-talli pestasi amerikkalaisen moottoriurheilijan Alexander Rossin ajamaan toista kilpa-autoaan viiteen tämän kauden seitsemästä viimeisestä kisasta. Rossi valitsi autoonsa tunnisteeksi numeron 53, millä hän Twitterissä paljasti kunnioittavansa Herbietä, joka myös kantoi kyseistä numeroa. "Herbie on palannut," Rossi kirjoitti viestinsä yhteyteen.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Glen Keane ja taiteen evoluution uusi askel

Vuosikymmenten mittaisen uran Disneyn animaattorina tehnyt Glen Keane esittelee Internetissä julkaistulla videolla piirtämisen ja tarinankerronnan tulevaisuutta. Muun muassa Pienen merenneidon ja Kaunottaren ja hirviön parissa työskennellyt Keane käyttää HTC Vive VR -laitteistoa piirtääkseen perinteisen paperin sijaan virtuaalitodellisuudessa. Animaation kehityksen ja uusien työkalujen, kuten digitaalisten toimintaympäristöjen ja 3D-animoinnin kehittämisessäkin mukana ollut mies kertoo, kuinka voi viimein päästää luovuutensa valloilleen ja yhdistää tunteet ja hahmon aiempaa suoremmin. Virtuaalitodellisuudessa hän voi esimerkiksi piirtää hahmot aidon kokoisiksi.

torstai 10. syyskuuta 2015

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 431



Voimakaksikko on vallannut syyskuisen Taskarin läsnäolollaan Marco Gervasion kannessa sekä saman tekijän tarinassa. Viime kuussa annetut näytöt Fantom Ankan ja Roosa Pippurin toimesta eivät kuitenkaan anna mairittelevia lähtökohtia. Silloin tuloksena oli valtaisa floppi. Maailman kahdeksas ihme ei sorru ainakaan nimessään turhiin vaatimattomuuksiin. Kyseessä on vain 24-sivuinen tuotos, joten Gervasio paljastaa korttinsa aikaisin eikä niistä valitettavasti ole mihinkään. Elokuvaklassikkoa mukaileva ja siihen lopussa suoraan viittaava sarja on niin onneton ja puistattava, ettei sille löydy hyvää sanottavaa. Tällaisella menolla on kuitenkin varmaa, että Gervasio onnistuu sössimään koko Fantom Ankka -konseptin. Alituisten huonojen suoritusten marssilla ei paikkaa saavuteta kuin kaikkia harmittavan massan takarivistöstä. 

Marco Gervasio on mukana myös toisen Ankka-sarjakuvan historiassa mitattuna tuoreehkon konseptin toteutuksessa, nyt piirtäjän roolissa. Rudy Salvagninin käsikirjoittama Haukkuikkuna seuraa Rankku Kanuunan touhuja ja saadaanpa mukaan myös usein tämän ässäparina nähty Touhokin. Maailman kahdeksanteen ihmeeseen tämä sarja rinnastuu helposti sillä, että siitäkin on löydettävissä viitteitä elokuvaklassikkoon – ei kuitenkaan niin selkeästi ja alleviivatusti. Myös toinen rinnastava tekijä on ja sehän sitten onkin äärimmäisen valitettavaa. Gervasion nimeä ei tämän Taskarin jälkeen tavailla hyvällä, kun tämä on päätynyt mukaan toiseenkin aivan surkeaan tapaukseen. Sarjan huumori on niin väkinäistä, ettei siitä voi nauttia millään tasolla. 

Jos tilataan nautittavaa huumoria kuulostavat Enrico Faccini ja Andrea Freccero ehdottomasti luotettavilta tahoilta sen tuottamiseen. Heidän Teatterin taikaansa kohdistuvat kirjan suurimmat odotukset. Molemmilta on totuttu näkemään hyvin absurdejakin tuotoksia, mutta nyt tuntuu läikkyvän yli. Meno yltyy sellaisiin sfääreihin, ettei lukijalle jää sarjaan oikein otetta. Freccero yrittää parhaansa, mutta tämän piirrokset eivät jaksa hetkauttaa. Mielessä pyörii väistämättä, miltä tarina Faccinin piirtämänä näyttäisi. Suurin ongelma on kuitenkin tämän väsäämässä juonessa, joten kaikkea se ei oletettavasti pelastaisi. Olo on väistämättä pettynyt, mutta myönnettävä on, että sattuu niitä huonoja päiviä parhaimmillekin. Luottoa ei ole tämän johdosta syytä menettää. 

Mikki-sarjalta Kaukainen vieras luotto sen sijaan menee ja äkkiä. Fabio Michelini ja Alessandro Perina ovat tehneet suorastaan iljettävän imelän sarjan, jonka kohdalla loppu on syvän huoahduksen paikka. Vähän samaa on pitkään pelättävissä Giorgio Salatin ja Luciano Milanon tarinan Tähdeksi vaikka väkisin osalta, mutta sen lopetus onkin itse asiassa niin mainio, että se pelastaa paljon. Toki toivottavaa olisi, että koko tarina saataisiin hyvään kuosiin. 

Carlo Gentinan ja Maurizio Amendolan Uhkarohkeissa urakoissa ässäpari Touho on päätynyt tällä kertaa Akun remmiin. Tarina on tavanomainen kertomus liikeidean noususta ja tuhosta, mutta yllättäen yleensä sellaisen yhteydessä nähtävä katastrofaalisuus on jätetty sarjasta tykkänään pois ja meno pidetään rauhallisena. Gentinan juonen hyvä tempo ja Amendolan mukava piirtäminen takaavat kuitenkin perusvarman suorituksen, joille niillekin on aina oma sijansa. 

Silvia Gianattin ja Alessandro Pastrovicchion sarjassa Hyvästi, poliisimestari toimitaan sille annetun nimen mukaisesti. Kyseessä on väärinkäsitykseen perustuva komedia ja ideana erittäin lupaava sellainen, mutta Gianatti jättää hyödyntämättä ne mahtavat mahdollisuudet, joita hopeatarjottimella voitaisiin tälle tulkita tarjottavan. Tässä yhteydessä olisi ollut jopa tilausta sille absurdiudelle, jota Teatterin taiassa oli annosteltu liikaa. Pastrovicchion piirroksissa ilahduttaa se, ettei tämä sorru tyypilliseen virheeseensä piirtää joidenkin hahmojen takamuksia liioitellusti. Ansa oli kuitenkin viritetty, sillä sarjassa vilisee sellaisia hahmoja kuin poliisimestari Sisu, etsivä Kaasi ja Musta Pekka.

Taskarin helmet on sisällytetty sen alkuun. Lars Jensenin ja Massimo Fecchin Pekoa-saaren luolamiehissä on mukana sellaisia piirteitä, joita ei välttämättä olisi tullut odottaneeksi Egmontin sarjoissa nähtäväksi enää näinä vuosina. Vielä vuosikymmen sitten, usein Fecchinkin taiteilemissa tarinoissa mukaan oli ripoteltu usein aitoja jännityksen elementtejä. Pekoa-saaren luolamiehissä Jensen on keitellyt hyvältä tuoksuvan sopan mysteereineen ja jopa pienine ankallisine kauhun piirteineen. Toisessa helmessä on jännityksen sijasta panostettu huumoriin. Alessandro Sisti ja Stefano Zanchi osuvat napakymppiin Karhukoplassa ja Kelmikertoimessa. Hauskuutta rytmittävät tahdikkaasti draaman kaari ja yllätysmomentit, puhumattakaan vielä samalla oivallisella linjalla jatkavasta lopusta. 

Pekoa-saaren luolamiehet ja Karhukopla ja Kelmikerroin kamppailevat rinta rinnan Taskarin parhaan sarjan tittelistä, mutta ensiksi mainittu vie lopulta voiton. Jälkimmäinen ei loppujen lopuksi ole tapauksena niin erikoinen, kun taas Pekoa-saaren luolamiehissä ilahduttaa jopa sen tietty nostalgisuus ja muistutus paremmista ajoista. On suuri toiveiden nostatus, että tällaisia sarjoja voidaan edelleen tehdä ja julkaista. Vaikka muuten tarjolla oli jälleen myös melkoista sotkua, on jo tämän antamin voimin hyvä edetä kohti lokakuun kutkuttavaa Tuplaa.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Dean Jones (1931-2015)

Näyttelijä Dean Jones on kuollut. Hän menehtyi Los Angelesissa tiistaina 1. syyskuuta 84 vuoden iässä. Jonesin kerrotaan sairastaneen Parkinsonin tautia. 31. tammikuuta 1931 Decaturissa, Alabaman osavaltiossa syntynyt Jones teki pitkän uran niin elokuvissa, televisiossa kuin teatterissakin. Parhaiten hänet muistetaan rooleistaan Disneyn lämminsydämisissä perhekomedioissa 1960- ja 1970-luvuilta, joista rakastetuimpia on päärooli Jim Douglasina Riemukuplassa.

Jonesin työstä televisiosarjassa Ensign O´Toole vaikuttuneena Walt Disney palkkasi henkilökohtaisesti tämän elokuvaan That Darn Cat! Pitkästä rupeamastaan Disney-komedioiden parissa Jones kertoi haastattelussa vuonna 1991 halunneensa mieluummin saada ihmiset nauramaan kuin näytellä Hamletia. Jones nimettiin Disney Legendaksi vuonna 1995.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Aku Ankalle jälleen huutia mainonnasta

Aku Ankka -lehti on saanut tämän vuoden aikana jo toisen huomautuksen siinä esiintyneestä mainonnasta. Kuluttaja-asiamies on antanut kesäkuussa 2015 huomautuksen hyvän tavan vastaisesta ja sopimattomasta markkinoinnista lehden julkaisijalle Sanoma Media Finland Oyj:lle, kertoo kuluttaja-asiamiehen uutiskirje. Aku Ankan 45/2014 välissä nidottuna ollut Amo Oy:n lelukatalogi oli huomautuksen syynä.

Kuluttaja-asiamiehen mukaan lehden väliin suoraan nidottu ja sen kanssa samankokoinen mainosliite oli vaikeasti huomattava, jolloin lehti saattoi päätyä vanhemman tarkastuksesta huolimatta lapsen luettavaksi mainosliitteineen. Tämä oli vastoin vanhempien oikeutta päättää, millaista markkinointia heidän lapsiinsa kohdistetaan. Kuluttaja-asiamies korostaa, että lapsiin kohdistuvaa markkinointia arvioidaan tiukemmin eikä Sanoman selvitys, jonka mukaan kaikki lehden tilaajat ovat täysi-ikäisiä muuttanut tulkintaa. Lehden kohderyhmänä on sen aihepiirin vuoksi mahdollista pitää alaikäisiä.

Helmikuussa Aku Ankka sai niin ikään huomautuksen Julkisen sanan neuvostolta. Tuolloin syynä oli Aku Ankan 40/2014 välissä ollut Reilu-leivän ilmoitusliite, jonka yhteydessä mainonnan ja lehden toimituksellisen sisällön ero ei tullut tarpeeksi selväksi.