Hae tästä blogista

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Arvostelu: Roope-setä 426



Vuoden ensimmäisessä aiemman mallin mukaisessa Roope-sedässä käännetään siinäkin uutta lehteä aloittamalla uusi sarja, Hessu reportterina. Stefano Turconin piirtämä kansi antaa jo viitteitä siitä, millaista on luvassa. Toimittajuus ja 1920-lukulainen yhdysvaltalaisen suurkaupungin miljöö eivät ole mitenkään uusi juttu italialaisen Disney-sarjakuvan hiiriuniversumin piirissä, sillä samanlaisissa ympyröissä on jo aiemmin nähty Helunaa. Jätetään lopullisen tuomion antaminen odottamaan vuoroaan ja pureksitaan lehden muita tarinoita.

Johtosarja on Giorgio Pezzinin käsikirjoittama Kuumaa jäätä 43-sivuinen kokonaisuus, jonka piirrostyö on sälytetty Francesc Bargadá Studion harteille. Se on ollut suuri virhe, sillä piirrokset ovat jääneet asultaan kankeiksi ja kauhistuttaviksi. Rutiininomaisuus vailla minkäänlaista intohimoa paistaa niiden läpi. Pezzinin käsikirjoitus ei ole niin hulppeaa tasoa, että piirrokset aiheuttaisivat kardinaalimunauksen tuottamaa harmitusreaktiota, mutta kyllä etevämpi ja työhönsä vähemmän leipiintynyt piirtäjä olisi varmasti saanut itsestään enemmänkin irti. 

Viime vuonna aloitettu Klondiken kuningas -sarja jatkuu Giorgio Martignonin ja Luciano Milanon Langattomalla lennättimellä. Lyhyet kertomukset nuoresta Roopesta eivät ole herättäneet innostusta eikä näin tapahdu nytkään. Sarja on turhantuntuinen ja onneton yritys ratsastaa ansioituneempien tekijöiden laatimien Roopen nuoruudenseikkailujen aiemmin saavuttamalla menestyksellä. Lehden lopussa on vielä lyhyt juttu Tuomio suorassa lähetyksessä, tekijöinään Roberto Gagnor ja Giada Perissinotto, mutta sen idea jää täydelliseen hämärän peittoon.

Teresa Radice ja Stefano Turconi ovat sen kuukauden päätapauksen, Hessu reportterina -sarjan avauksen, takana. Yllätyksettömästi Tähtitoimittaja-nimellä kulkeva avausosa läväyttää lukijan eteen tutun kimaran hiiriuniversumin hahmoja erilaisessa ympäristössä ja erilaisilla titteleillä ja taustoilla kuin tuiki tavallisessa ankkalinnalaisessa miljöössä. Mustakaavun alias Lättäpään konnarooli jää ainakin vielä tässä vaiheessa köyhäksi. Karvakattia on mukava nähdä, vaikka tämäkin vain äkkiseltään vilahtaa välillä ruuduissa. Mielenkiintoinen, yllättävä ja ihan hyväkin ratkaisu on ollut jättää Mikki sivuun, mihin tarinassa välillä viitataankin (näkyykö tuttua hahmoa silti jossain?). Tällä tavalla olisi mahdollista nostaa Hessu kunnolla estradille ja päähenkilöksi, mutta silti tuntuu kuin hänkin olisi vain sivuroolissa. Kukaan tarinassa ei oikeastaan nouse missään vaiheessa johtavaan osaan. Muutenkin kerronta on kömpelöä ja takeltelevaa eikä herätä innostusta tulevista osista. Turconin piirrostyylissä ei sinänsä mitään vikaa ole. 

Tuttuun tapaan niitä aivan lyhyimpiäkin juttuja eli yksisivuisia ja yksi strippikin on mukana. Bruno Sarda ja Lucio Leoni eivät aiheuta Indiana Hopo -vitsillään naurunpyrskähdyksiä takakannessa ja Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi ja Miguelin piirtämä dekkaripähkinäkin jatkavat tylsällä linjallaan. In English -osion Riccardo Pescen ja Andrea Ferrarisin Aku ja Touho -juttua ei Inducksin mukaan ole Suomessa aiemmin nähty, mutta olen varma siitä, että olen lukenut sen jossain suomenkielisessä yhteydessä jo aiemmin. Niin tai näin, tämä lehti oli kokonaisuutena iso floppi. Hessu reportterina -sarja ei lunastanut odotuksia eikä muistakaan tuotoksista sen parempaan ollut. Uudistusten alkuvaiheessa olisi hyvä nähdä edes toivonpilkahduksia paremmasta tulevasta, vaikka tämän numeron formaattiin uudistukset eivät suoraan purreetkaan.

Ei kommentteja: