Hae tästä blogista

torstai 18. joulukuuta 2014

Uusi Ankkalinnan Pamaus lähtenyt painoon

Ankkalinnan Pamauksen volyymin 9 viimeinen numero on nyt lähtenyt painoon. Lehti #31 pitää sisällään seuraavaa:

Mickey Mouse Weekly - ja hiukan muistakin Disney- lehdistä - Timo Ronkainen
Ray Galtson ja Alan Simpson: brittikomedian klassikot ankantekijöinä - Sauli Pesonen
Disneyn Ankkalinnan väkeä figuurihahmoina - Uusi keräilyaiheinen sarja - Hannu Heiskanen
Klassikkoartikkeli: Minä keräilijä - Pentti Hauhiala
Arvostelut: Gottfredson-kirja, Ankalliskirjallisuuden klassikot 5, taskukirjoja, Ankkojen Suomi ym. - Timo Ronkainen & Markku Herd

Nyt on siis aika tilata uusi volyymi ja varmistaa samalla, että pääset lukemaan ensimmäisten joukossa mainiota analyysia ankistisessa hengessä. Lehden tilaaminenkin on tehty naurettavan helpoksi, voit tilata volyymin 10 täältä!

Irtonumeroitakin on vielä kaupan, niitä voit tilata täältä!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 421 ja Roope-setä 424



Joulukuun Taskari Tuhotrio lähtee käyntiin Karhukoplan vahvalla panoksella. Rosmoja nähdään ensin Andrea Frecceron kannessa ja heti sen jälkeen Fausto Vitalianon ja Corrado Mastantuonon johtosarjassa Sulasta suku tunnetaan. Vitalianon oivallisessa käsikirjoituksessa Kopla irrottautuu kliseisestä kuvasta ja lähtee synkemmille teille. Vitalianon tuntien tarina ei kuitenkaan vajoa täydelliseen synkkyyteen, vaan mukana on rutkasti hurttia huumoria. Taskarin lähtölaukaus on hieno esimerkki Vitalianon kyvyistä ja Mastantuonokin onnistuu piirroksillaan välittämään sopivaa tunnelmaa. Ainoa harmillinen seikka tarinassa on sen lyhyys: tällaista olisi kyllä lukenut enemmänkin! Toivotaan, että jatkoa on luvassa. Tarinan loppu sellaiseen hieman viittaakin. 

Toisen onnistumisen ovat työstäneet Riccardo Secchi ja Lara Molinari. Kultakurkku ja herkkusuu kuuluu N.A.M.-tarinoihin, joissa Hansu seikkailee eräänlaisena poliisina. Humoristiset sarjat eivät ole yleensä pettäneet eikä niin käy nytkään. Secchin juoni luistaa ja Molinari on oikea henkilö piirtämään näitä juttuja. Huumori loistaa kirjassa, sillä kolmas maittava nappiosuma on Riccardo Pescen ja Michele Mazzonin Kilpajuoksu keräilijän kintereillä, joka asettaa Roopen ja Kroisoksen napit vastakkain. Raharikkaiden taisto etenee niin hauskalla tavalla maaliin saakka, ettei lopun yllätyksettömyys edes tunnu lainkaan haittaavan.

Kolmeakin täysosumaa voi nykymittapuulla pitää yhden Taskarin osalta mainiona suorituksena, mutta kyllä menetetyt mahdollisuudet aina harmittavat. Tämäkin numero pitää sisällään muutamia erittäin lupaavia tapauksia, jotka eivät sitten johdakaan mihinkään. Räikein tällainen tapaus on Sandro Del Conten Harvinaista herkkua, jossa Roope saa kilpakumppaneikseen Riitta Hanhen ja Kuuno Kaakkurin. Kyseisen asetelman sisältäneet tarinat ovat varsin usein olleet hauskuudessaan kutkuttavia juttuja, mutta Del Conten sarjassa ei päästä pitkälle. Siinä ei itse asiassa ole edes mitään hauskaa. Pettymys on valtaisa erityisesti aiempien napakymppien jälkeen.

Floppina voitaneen pitää myös Mikki-dekkaria Kreivin kruunu, vaikka ei siinä oikein mitään muuta lupaavaa olekaan kuin Giovan Battista Carpin nimi sarjan piirtäjän kohdalla. Anne-Marie Desterin käsikirjoituksella ei ole kunnianhimoa, vaan pyrkimyksenä on selvästikin vain laahata juoni naama peruslukemilla läpi. Mikki vilahtaa myös Bruno Sardan ja Giuseppe Dalla Santan Musta Pekka -sarjassa Vihollisen leivissä, jota voisi aluksi jopa jossain määrin lupaavana pitää, mutta nekin odotukset ammutaan melko nopeasti alas.

Rodolfo Ciminon ja Luciano Gatton Onnettaren vapaapäivä on mutkia suoriksi vetävä lyhyt juttu, joka ei maestrojen meriittilistoja pääse mairittelemaan. Alessandro Sistin ja Marco Gervasion Taikaviitta-tarina Pakkasherran kukkarossa sisältää kiinnostavan perusjuonen, mutta ei kykene lähtemään lentoon. Talvisen tarinan jäätymiset ovat valitettavasti ulottuneet tekijöihinsäkin. Taskarin päättävä tarina on Lars Jensenin ja Flemming Andersenin Hyvät, pahat ja hapPAMat, jonka anti jää mielenkiintoisen ja laajan hahmokavalkadin varaan. Köyhäksi äityvän juonen lomassa voi viihdyttää itseään kaivelemalla muistinystyröitään ja pohtimalla, mistä vierailevat hahmot ovatkaan tuttuja. 

Joulukuiseen tapaan Roope-sedässä tunnelmoidaan joulun ja vuoden vaihtumisen merkeissä, mutta tällä kertaa ilmassa on muunkinlaisen muutoksen tuntua kuin pelkästään yhden numeron ynnäämisellä kalenteriin. Ropsun numero 424 on viimeinen nykymuotoinen lehti ennen ensi vuoden uudistusta, joka tuo mukanaan ilmestymiskertojen vähenemisen sekä platinanumeroita. Carlo Panaron ja Giuseppe Dalla Santan johtosarja Vuodenvaihteen tuplajuhlat on ajan hermolla leikitellessään vuoden vaihtumisen lisäksi digitoitumisen mukanaan tuomilla muutoksilla. Tarina jää köykäiseksi, mikä ei toivottavasti ole merkki Ropsun uudistuksen seurauksista.

Angelo Palmasin ja Tiberio Colantuonin lyhykäinen Maistiaisten metsästys on mukava pikku pläjäys ennen lehden varsinaista pommia eli sitä, että yli puolet numeron sarjakuvasivuista on täytetty Mikki-tarinoin! Tällainen on nykyaikana lähes ennenkuulumatonta, erityisesti kun kyseessä ei edes ole minkäänlainen Mikkiin liittyvä erikoisnumero. Tämä on toimitukselta rohkea veto ja toivon mukaan samalla jonkinlainen lupaus tulevan aikakauden valinnoista. 

Mikin kanssa päästään ensiksi päättämään kuukauden animaatioiden sarja. Sokeri on säästetty pohjalle, sillä Mikin junamatka -lyhytpiirrettyyn pohjautuvan Jäniksenä junassa -sarjan on tehnyt Enrico Faccini. Faccini loistaa tapansa mukaan sekä käsikirjoituksen että piirrosten osalta. Näillä eväillä tarina on helppo julistaa kuukauden animaatioihin liittyvistä sarjoista parhaaksi. Sen sijaan kuukauden käsikirjoittajan palstalla ei hihkuta, kun Nino Russon Joulumielenpahoitin osoittautuu tylsäksi kliseeksi. Silvio Cambonin piirtämästä sarjasta mainittava on Mikille viritettävä ansa, joka on tuttu Mustakaavun debyyttisarjasta, Floyd Gottfredsonin klassikosta Mustakaavun ensirötökset vuodelta 1939. 

Vielä takakannesta löytyvä Paola Mulazzin ja Alessandro Barbuccin Pikku-Aku-vitsi Joulun odotus päättää Ropsun osalta erään aikakauden. Uusi aika ja uusi vuosi käynnistyy lehden osalta Romano Scarpalle omistetun platinanumeron myötä. Taskari lähtee uuteen vuoteen Tuplan merkeissä. Tämä vuosi on Taskarien ja Ropsujen osalta paketoitu. Varsinaiset valopilkut olivat harmillisen harvassa, mutta vuodenvaihde antaa aina aihetta odotuksille. Ehkä ensi vuodesta tulee se kaiken mullistava.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Kadonnut animaatioharvinaisuus on löytynyt!

Oswald the Lucky rabbit animaatio vuodelta 1927 on löytynyt Norjasta! Kauan kadoksissa ollut ja lopullisesti hävitetyksi luultu animaatio Empty Socks löydettiin kirjaston inventaarion yhteydessä. Pituudeltaan 5:30 min pitkä raina ei valitettavasti ihan kokonaisuudessaan ole säilynyt, mutta animaatiohistorian kannalta löytö on silti merkittävä.

Asiasta uutisoi The Guardian.

Roope Ankan elämä ja teot valtavina jättikirjoina!

IDW on julkaisemassa Artists edition -trilogian Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot- sarjasta. Kirja olisi julkaistessaan varsin mielenkiintoinen tapaus, sillä kirjat sisältäisivät kaikki kyseisen sarjan teokset alkuperäisessä piirroskoossa, suoraan originaaleista kuvattuina. Massiivisen kokoinen sarja siis luvassa.

Voit lukea lisää aiheesta IDW:n omilta sivuilta.

torstai 11. joulukuuta 2014

Dokumentti Giorgio Cavazzanosta? SINÄ voit vaikuttaa!

Joukkorahoituspalvelu IndieGoGo:ssa on mielenkiintoinen keräys käynnissä. Nyt nimittäin etsitään rahaa Giorgio Cavazzanosta kertovaa dokumenttia varten. Mukaan pääsee jo 10€ hintaan, mutta kalliimpiakin paketteja löytyy halukkaille. Pakettien sisältö riippuu täysin hinnasta, joten kannattaa tutustua näiden sisältöön tarkemmin rahoituskampanjan omalta sivulta.

Kokonaiskeräyssummaksi on asetettu 20 000€, josta tätä kirjoittaessa on jo kerätty 591€. Kampanja päättyy 3. helmikuuta 2015.

Nyt siis kaikki mukaan, kyllä Cavazzano ehdottomasti oman dokumenttinsa ansaitsee!

torstai 4. joulukuuta 2014

Ankat talvitunnelmissa

Talvisia tarinoita sisältävistä kovakantisista on kehkeytynyt Aku Ankka -julkaisujen kohdalla jo perinne. Sukset ristissä jatkaa traditiota kunniakkaasti. 

Sukset ristissä – Talvisia tarinoita Ankkalinnasta
Sanoma Media Finland Oy 2014
Toimitus: Kirsi Ahonen, Viia Viitanen, Ville Viitanen
Suomennokset: Aku Ankan toimitus ja Kati Valli / Katin käännös ja koukku
Ulkoasu ja taitto: Raimo Hyvönen
256 sivua, sidottu
ISBN: 978-951-323853-7
Suositushinta: 29,00 €

Aiempina vuosina nähdyt Ankkalinnan suuri joulukirja, Taskarin joulukirja, Carl Barksin joulu -opukset sekä kaksi nidettä Aku Ankan joulutarinoita ovat nimiensä mukaisesti pitäneet sisällään jouluisia sarjoja. Sukset ristissä ei pyri olemaan joulujulkaisu, vaan edeltäjistään poiketen keskittyy Ankkain talvisiin menoihin ilman joulutunnelmointia. Tällaisia talvisia tarinoita sisältävälle julkaisulle onkin perusteensa joulukirjojen putken jälkeen. 

Sanoman viimeisimpien julkaisujen ja viimevuotisten Joulutarinoiden linjalla jatketaan siten, että kirjan painojälki on onnistunutta ja kaunista. Myös väritys on niin silmiä hivelevää, että tässä täydellisyydessähän melkein väkisin ajautuu jouluisiin tunnelmiin, vaikkei se kirjan tarkoitus olekaan. Pukinkonttiin sopivaksi lahjaksi se kuitenkin soveltuu erinomaisesti. 

Talvitarinat aloitetaan paukkupakkasilla
Sisällysluetteloon mahtuvat 27 nimikettä kielivät siitä, että paino on lyhyillä sarjoilla. Pitkät seikkailut ovat saaneet tehdä tilaa erilaisille hupailuille, mikä on oma valintansa. Ratkaisu on osuva, sillä pitkien tarinoiden perään ei ehdi haikailemaankaan sarjojen ollessa toinen toistaan viihdyttävämpiä. Valikointi on onnistunut toimitukselta hyvin, vaikka sisällysluettelossa tarinoiden perässä liukuvat pitkät listat niiden aiemmista julkaisuista saattavatkin alussa nostaa niskakarvoja pystyyn. Epäilyksiä voi herättää myös se, että tarinoista ainoastaan kolme on Suomessa ennen julkaisemattomia. Luku-urakasta suoriuduttuaan kirjaa voi kuitenkin pitää malliesimerkkinä siitä, kuinka usein aiemmin nähdyistäkin sarjoista voidaan koostaa mainio kokoelma. 

Yksi harmillinen tekijä kirjassa on tekijöiden harvalukuisuus. Muutamat tekijät saavat opuksesta suunnattomasti tilaa, mikä ei Ankka-kovakantisissa mitenkään uutta ole. Carl Barksilta on kirjaan kaivettu neljä kymmensivuista, jotka kaikki useista aiemmista julkaisukerroistaan huolimatta pitävät kyllä sarjojen joukossa pintansa. Hannu Hanhen ensiesiintymisen sisältävä Se parhaiten nauraa, Majavasaaren postitoimistoon suuntaava Aku Ankka saa univormun, ankanpojat ensi kertaa sudenpentuina esittelevä Pelastusoperaatio Huurusolassa sekä Akun ja poikien taistoa klassisesti varioiva Uudenvuoden päätökset ovat jokainen kiistattomia klassikoita. 

Vicarin Aku pakojalalla
Barksia enemmän edustettu kirjassa on vain Vicar, joka tuotteliaisuudellaan on kenties perustellussakin asemassa saadessaan julkaisuissa yleensäkin runsaasti tilaa. Vicarin kynänjälki ja sarjojen käsikirjoitusten poikkeukseton laadukkuus eivät kuitenkaan saa asiain tilaa harmittelemaan. Vicarin aikalaiselta ja niin ikään ylistettävältä maestrolta Daniel Brancalta on kirjassa kolme sarjaa, jotka ovat mallikkaita tyylinäytteitä herran lennokkaasta viivasta. 

Brancan kirjaimellista lennokkuutta
Alussa tuli mainittua kirjan keskittyminen Ankkain talvisiin menoihin, mikä valitettavan nykyisen yleisen linjan mukaisesti johtaa siihen tilanteeseen, ettei Hiiri-sarjoille ole jäänyt juurikaan tilaa. Mikki-tarinoita on vaivaiset neljä kappaletta, joista kaksi on Paul Murryn piirtämiä lyhyitä Pluto-sarjoja. Kolmas sarjoista on niin ikään Murryn piirtämä ja lyhyt sekin. Viimeinen tarinoista on Giovan Battista Carpin tuntemattomaksi jääneen käsikirjoittajan juonesta piirtämä, mutta se on laadultaan sen verran heikko ja peräti kirjan huonoin tarina, että minkäänlaisesta Mikin juhlasta ei opuksen kohdalla voida puhua. Ankka-sarjojen mittavan joukon ja muutaman Hiiri-jutun keskelle mahtuu lisäksi kaksi Pikku Hukka -tarinaa piirtäjinään Gil Turner ja Harvey Eisenberg.

Vauhtia Mooresin tyyliin
Ankka-sarjojen joukkoon mahtuu vielä Don Rosan Ankkalinnasta Lillehammeriin, kaksi näytettä William Van Hornilta, uudenvuoden seikkailu Marco Rotalta, Scalabronin lyhyt Pelle-juttu, Frank McSavagen Mummo Ankka filmitähtenä, Kari Korhosen ja Estebanin Pikku-Aku-sarja, Dick Mooresin piirrostyö sekä Daan Jippesin ja Freddy Miltonin maanmainio Kuusisataa tynnyrillistä kalanmaksaöljyä. Viimeksi mainitun lisäksi kaksi sitä edeltänyttä ansaitsevat erityismaininnat. Lumilinnakkeen sankarit on yksi parhaista Korhosen käsikirjoittamista Pikku-Aku-sarjoista ja Dick Mooresin piirtämä Roisto suksilla on pähkähullulla lopulla kruunattu pähkähullu tarina. Harmi, että sen käsikirjoittaja on jäänyt hämärän peittoon. 

Sukset ristissä on mainio talvinen kokoelma Ankka-sarjoja tasaisesti eri vuosikymmeniltä niille, joita ei haittaa Mikki-sarjojen vähyys, sarjojen monet aiemmat julkaisukerrat tai tekijäskaalan niukkuus – ja vaikka haittaisikin, kirjan tarinat ovat niin mainioita, että sen lukemista voi silti suositella. Ankka-julkaisuissa on kuitenkin viime aikoina pyöritty sen verran pienen piirtäjäryhmän ympärillä, että siihen on pakko tulla vähitellen muutosta. Maestrojen asemat on hyvä tunnustaa, mutta se ei tarkoita sitä, että muut täytyisi jättää pimentoon.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Arvostelu: Aku Ankan Taskukirja SUPER 2

Ville Tanttu palasi taskarien pariin, ja tällä kertaa paneudutaan tuoreimman Super Taskukirjan juonikuvioihin:

Aku Ankan taskukirjoja on julkaistu suomessa jo yli 40 vuoden ajan. Pitkään jatkunut perussarja sai jo 1980-luvulla rinnalleen ensimmäisen oheisjulkaisunsa kun taskarin erikoisnumeroita alkoi ilmestyä vuoden tai parin välein. Vuosituhannen vaihtumisen jälkeen satunnaiset erikoisnumerot saivat väistyä kun säännöllisemmin julkaistavat Taskarin teemanumerot aloittivat ilmestymisensä kesällä 2001. Näiden vieläkin jatkuvien pokkarisarjojen lisäksi taskariperheessä on nähty jos jonkinmoista tähdenlentoa. Vuosina 2007-2011 julkaistiin Minitaskari-sarjaa. 2010-2012 julkaistiin neliosaisia 400-sivuisia taskarikokonaisuuksia säilytyskotelon kera. Myös ns. kielikylpy eli In English-taskarit kokeilivat siipiään vuosien 2011-2013 välisenä aikana. Jokainen taskariperhettä kasvattanut sarja on kuitenkin ennemmin tai myöhemmin saanut siipeensä. Viime kesänä lehtipisteisiin putkahti uusi varteenotettava julkaisu jota mainostetaan Ultra-upeana uutena sarjana. Nyt tämä sarja on viimein saanut jatkoa.

"Linkki"-tarinassa oleva koko aukeaman ruutu pääsee kuin pääseekin edustavasti esille paksun kirjan sivuilla

Aku Ankan taskukirja - SUPER numero 2 jatkaa kesällä ilmestyneen esikoisnumeron jalanjäljissä. Mukana ovat jälleen Taikaviitta, Mikki, Ultrasankarit ja Heshukka sekä tietenkin monia muita edellisestä numerosta tuttuja hahmoja. Jatkuvajuoniset sarjat aloittavat jälleen 384-sivuisen kirjan. Italiassa vuosina 1999-2001 julkaistun Mickey Mouse Mystery Magazinen nolla numeron jälkeen nähty varsinainen ykkösnumero piti sisällään tämän nyt nähtävän Linkki-otsikkoa kantavan osan. Nolla-numeron tapaan tämänkin tarinan juonesta vastaa Tito Faraci ja kuvitus puolen hoitaa Alessandro Perina varsin uskollisesti edellisen osan tummanpuhuvaa ilmapiiriä seuraten.

Muissa maissa paremmin menestyneen ja joissain useampaan kertaan julkaistun pitkän Taikaviitta2000-sarjan kaksi ensimmäistä osaa on tämän kirjan myötä saaneet uusintajulkaisunsa nyt myös suomessa. Pöytä olisi siis sopivasti putsattu seuraaville yli 30 suomeksi julkaisemattomalle osalle, mutta edellisen supertaskarin julkaisemisestahan on kulunut jo miltei puoli vuotta. Näemmekö seuraavankin osan vasta toisen vuoden puolikkaan jälkeen? Ennen kuin ne julkaisemattomat yli 30 seuraavaa osaa saadaan suomeksi eletään tällä tahdilla jo ainakin vuotta 2030 ja siltikin vastaan tulisivat vasta saagan 12 suomeksi aiemmin julkaistua osaa eikä sarjan viimeisiä osia. Eli valmiin sarjan näkeminen veisi meillä kutakuinkin 25 vuotta ja 50 Super-taskaria.

Pikku-Aku ja kaverit ovat tällä kertaa mukana merirosvoseikkailussa

Yllä mainituista taskarin oheisjulkaistuista pisimmälle on yltänyt vain Teemanumerot joiden menestys johtunee enemmän tai vähemmän monipuolisista teemoista. Tällainen kallis samaa kaavaa toistava sekalaisista tarinasarjoista koottu satunnaisjulkaisu tuskin tulee menestymään useita vuosia saati vuosikymmiä. Siksi Taikaviitta2000lle saattaisi olla jo nyt ajankohtaista miettiä vaihtoehtoisia julkaisumuotoja. Jos ei kokonaisia teemataskareita niin voisiko saagalla olla tulevaisuutta mahdollisesti vaikkapa Roope-setä-lehdessä?

Roope-setä-lehdestä tutuissa tarinasarjoissa Heshukka käy läpi saamiaan lukijoiden(?) kysymyskirjeitä ja Mikillä on parikin mysteeriä ratkaistavana Ankkalinnan kauhuntäyteisessä rinnakkaistodellisuudessa. Myös pikku-Aku universumista on näyte ja tällä kertaa oikein edustava sellainen peräti 60-sivuinen suomessa aiemmin julkaisematon jatkosarja josta vastaa mm Ropsun pikku-Aku lyhäreistäkin tuttu Donald Soffritti.

Kirjan koomisessa supersankarihassuttelussa Mikki saa avukseen Lepakkoankan selvittäessään muistilehtiön mysteeriä. Sarja on yksittäinen episodi mikä kuuluu samaan universumiin kesällä 2010 teemataskarissa nähtyyn Ultrasankarit jatkosarjaan.

Pelle Peloton tuntee Taikaviitan salaisuuden Guido Martinan alkuperäisissä klassisissa Viitta-tarinoissa
Tarinasarjojen lisäksi Supertaskari sisältää totta kai myös klassikoita joista mielenkiintoisimmat ovat eittämättä Carlo Chendin ja Luciano Bottaron Pakollinen harrastus vuodelta 1969 ja Giorgio Cavazzanon neljään ruuturiviin piirtämä Kenraalimarsalkka Ankka vuodelta 1973. Sisällysluettelon mukaan Cavazzano olisi myös itse kirjoittanut sarjansa, mutta tarkistaessani taustoja tietokanta Inducksista ei se edes tunne tarinan käsikirjoittajaa minkä lisäksi selvisi, että toisin kuin kirjassa väitetään sarjakuva on julkaistu aiemmin suomeksi Aku Ankan sulkahattu-jättikirjassa, joskin seitsemällä sivulla lyhennettynä. Tarkkuutta toimitus!

Laadukkaan ja komean kirjasarjan toivoisi toki saavan jatkaa mahdollisimman pitkään, mutta kuten niin moni aiemmin listaamistani lisätaskareista, pelkään tämänkin saavan kirveestä melko piakkoin. Hinnaltaan kalliimpi ja muita harvemmin ilmestyvä kirjasarja jää helposti edullisempiensa ja suurta näkyvyyttä nauttivien julkaisujen jalkoihin. Tulevaisuuden näkymät eivät muutenkaan ole järin hohdokkaat sillä tulevista osista ei ole kuulunut mitään informaatiota - ainakaan toistaiseksi.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Uuden Star Warsin teaser julkaistu

18. joulukuuta 2015 ensi-iltansa saavan Star Wars - eli Tähtien sota -saagan seitsemännen episodin The Force Awakens ensimmäinen teaser on julkaistu. Teaser on traileria lyhyempi video, joka ei yleensä vielä kerro juurikaan elokuvan juonesta, mutta osviittaa niistä voi hakea. Kukin voi arvioida tämän teaserin tehokkuuden itse katsomalla sen alta.
 J.J. Abramsin ohjaamaa ja Abramsin ja Lawrence Kasdanin käsikirjoittamaa elokuvaa tähdittävät muun muassa John Boyega, Daisy Ridley, Adam Driver, Andy Serkis, Oscar-voittaja Lupita Nyong'o sekä Max von Sydow. Lisäksi alkuperäisen saagan näyttelijöistä paluun tekevät Harrison Ford (Han Solo), Carrie Fisher (prinsessa Leia), Mark Hamill (Luke Skywalker), Anthony Daniels (C-3PO), Peter Mayhew (Chewbacca) ja Kenny Baker (R2-D2). Elokuvan budjetti on arviolta jättimäiset 175-200 miljoonaa dollaria.

torstai 27. marraskuuta 2014

Ankallista ohjelmaa Helsingissä 29.11!



Ankallista pikkujoulua vietetään Helsingissä 29.11 klo 10-14! Sanomatalolla joulumusikin ja tietenkin Joulupukin ohella on mahdollisuus myös päästä mm. koristelemaan Mummo Ankan pipareita.

Klo 12.45 Kari Korhonen astuu lauteille yhdessä Aku Ankan päätoimittajan, Aki Hyypän, kanssa. Pikaisen jutustelun jälkeen klo 13 alkaa Korhosen todellinen urakka, kun hän aloittaa tunnin mittaisen signeeraustuokion. Kulma-myymälästä kannattaa samalla käydä haalimassa pukinkonttiin hieman lukemista, sillä kaikista normaalihintaisista tuotteista saa 20% alennuksen (ei koske oppikirjoja, lehtien irtonumeroita, lehtitilauksia tai Aku Ankan taskukirjoja). Jos mukaan tarttuu kaksi sarjakuvakirjaa niin kaupantekijäisiksi saat matkaasi vielä Aku Ankka- olkalaukunkin!

Sanomatalolla nähdään!

Katja Kontturin väitöstilaisuus lähestyy!

Katja Kontturi pääsee väittelemään tohtoriksi aiheesta "Ankkalinna – portti kahden maailman välillä. Don Rosan Disney-sarjakuvat postmodernina fantasiana" 12. joulukuuta klo 12.00. Paikkana toimii Jyväskylän yliopisto (tarkemmin Seminaarinmäki, H320). Tilaisuus on avoin yleisölle, joten nyt Don Rosan tuotannosta pitävät sankoin joukoin liikkeelle! Tarkemmin aiheesta voit lukea Jyväskylän yliopiston sivulta.

Myös Yle uutisoi tänään aiheesta, jutun voit lukea täältä!

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 420 ja Roope-setä 423



Marraskuun Taskari Nokittaja aloittaa Andrea Frecceron kannen myötä mitäänsanomattomimmalla mahdollisella tavalla. Kansi on vain ja ainoastaan Akun poseeraus ilman mitään yksityiskohtaisuutta. Voihan tällainen osoittava kansi toki myyntihyllystä tavallista herkemmin heräteostoksena tiensä kirjahyllyyn löytää, mene ja tiedä. Kuluneen fraasin mukaisesti sisältö on kuitenkin edelleen se tärkein tekijä.

Niels Rolandin ja Massimo Fecchin Hullut hövelit aloittaa Taskarin kieltämättä yllättävän mainiosti. Tarinan salamannopea aloitus ei lupaa kovin hyvää, mutta pian päästään mielenkiintoisiin kuvioihin, joissa tavanomaiset juonikuviot keikautetaan hauskalla tavalla nurin niskoin. Usein tulee valitettua nykytarinoiden lyhyestä mitasta, mutta tälle tarinalle 32 sivun tiivis paketti sopii paremmin kuin hyvin. Murahdella voisi sarjan mielikuvituksettomasta lopusta, mutta juoni oli sen verran ilahduttava, ettei sen jaksa tällä kertaa antaa liiaksi häiritä. 

Ilahduttavuuksilla kun aloitettiin, niin jatketaan sellaisilla vielä hetki. Sisällysluettelosta löytyy Enrico Faccinin piirtämiä sarjoja kaksin kappalein. Kumpikaan niistä ei ole maestron käsikirjoittama, mutta molemmat ovat taas kerran osoituksia tämän kyvyistä. Juonet eivät tarinoissa ole kovinkaan kummoisia, mutta Faccini saa ilmiömäisellä tyylillään puhallettua niihin ylimääräistä voimaa, joka tekee vaikutelmasta paremman. Tämä pätee erityisesti Vito Stabilen sarjaan Kylmiä väreitä kuumalla hiekalla, joka ilman Faccinia ei olisi tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Riccardo Secchin Muoto(puoli)kuva on jo juoneltaankin vähän onnellisempi tapaus, mutta senkin kohdalla Faccini pelastaa paljon.

Jottei nyt sentään oltaisi liian hyvällä tuulella, pureksitaan pari floppia. Bruno Sardan ja Giorgio Figusin käsikirjoittama ja Luciano Milanon piirtämä Hovimestarien haaste on lähtökohdaltaan oivallinen. Miljardööriklubilaisten hupaisista kilpailuista on tehty viihdyttäviä versiointeja. Tässä tapauksessa ei 20 sivun pikajuoksun aikana ehditä mennä edes metsään, jonne periaatteessa tarina kyllä menee ja lujaa. Alberto Savinin ja Lara Molinarin Mummo ja Hansu -hupailu Maalaiset metrossa taas saa sormet syyhyämään lähtötelineissä räiskyvää komedian ilotulitusta odotellessa, mutta sarja ei lopulta saa aikaan pienintäkään hymynkaretta. Tarinassa sen sijaan jopa ärsyttää Savinin liioittelu Hansun jatkuvien nukahtelujen kanssa. 

Corrado Mastantuonon Tohtori Pahamielen kosto on kirjan Taikaviitta-osuus ja palauttaa estradille aiemminkin nähdyn nimihahmon, Pellen pahan puolen. Hahmokavalkadin huipentavat Palle Pulppu sekä alter egonsa Metakkamies. Mastantuonolle tyypillistä hauskuutta on mukana, mutta pikavauhtia etenevät taistelut ja tilanteesta toiseen poukkoilu alkavat nopeasti väsyttää. Lisäpisteet tarina saa lopustaan, joka onnistuessaan pistää odottamaan seuraavaa seikkailua.
Totuus Totuus televisio-ohjelmista -sarjasta on, että Riccardo Secchi ja Marco Mazzarello selvästikin pyrkivät johonkin, mutta eivät sitä sitten millään saavuta. Tarinan hauskuus ja ideaalisuus jäävät molemmat puolitiehen. Hovimestarien haasteen kanssa takellelleet Bruno Sarda ja Giorgio Figus yrittävät uudestaan piirtäjä Giuseppe Dalla Santan, Indiana Hopon ja Hessun sekä Aavikkorallin kera. Tällä kertaa sujuu jo paremmin, mutta ei sarjasta ole välipalaa kummoisemmaksi tuotokseksi.

Alessandro Perinan yksisivuinen Tehoherätys on anniltaan köyhä. Perinan käyttämät hahmot Aku ja Touho esiintyvät myös Sandro Del Conten tarinassa Selviytyjät, joka hyödyntää klassista väärän osoitteen juonta. Del Conten tekeleestä ei ole mullistamaan maailmankirjoja kyseisen juonikuvion tai minkään muunkaan osalta ja senkin osa on näin ollen välipalan asema. Mikki-jännäri Kyltymätön kostonjano on Guido Martinan ja Massimo De Vitan käsialaa, joten tekijäpuoli on nimien osalta kunnossa. Alku on hyvä ja odotuksia herättävä, mutta pikaisesti päädytään tilanteeseen, jossa jännitys on tiessään ja lopputulos selvä. Ei hyvää tule tästäkään syntymään, vaikka kuinka nimekkäitä sarjan tekijät olisivatkin. 

Roope-setä on marraskuussa Taikaviitta-täyteinen, kun viittasankari heiluu Donald Soffrittin kannen lisäksi johtosarjassa, päätöstarinassa sekä takasivulla. Soffrittista on vielä sen verran mainittava, että herran Pikku-Aku-stripissä häiritsee se, kuinka Milla esiintyy Pikku-Akun kanssa samassa yhteydessä samanikäisenä kuin aikuisen Akun sisältävissä sarjoissa. Marco Boscon ja Andrea Frecceron johtosarja saattaakin hahmot heti yhteen. Taikaviitta ja kolmastuhannes kolikko on julkaistu italialaisen Topolino-lehden 3000. numerossa, mutta juhlahumu on sarjasta tiessään. Pikavauhtia etenevä sarja ei lyhykäisyydessään saa mitään aikaan. Alkuvaiheessa mielessä käväisee Don Rosan sanomattakin parempi Kolikko karussa, mutta se ei ole sarjalta mikään saavutus.

Rosa voi vilahtaa ajatuksissa myös uuden tarinasarjan alkaessa. Klondiken kuningas -nimi kertoneekin jo, että luvassa on Roopen nuoruudenseikkailuja kultaryntäyksen päivinä. Giorgio Martignonin ja Luciano Milanon sarja-avauksesta Kortti vie, kortti tuo on kylläkin seikkailullisuus kaukana, kun siinä vain käydään kymmenessä sivussa läpi Roopen tempaus konnia vastaan. Odotukset tätä tarinasarjaa kohtaan valahtivat kyllä absoluuttiseen nollapisteeseen asti. 
Odotukset kuukauden animaatioitakaan kohtaan eivät ole enää olleet suuria aiempien kuukausien yksisivuisten jälkeen. Stefano Ambrosion ja Ettore Gulan Hattutemppu on sekin kovin lyhykäinen, mutta ihan mukiinmenevä tapaus. Se varsinainen kuukauden animaatio on Mikin treffit vuodelta 1947. Mukiinmenevyydestä ei ole sen sijaan tietoakaan Silvia Gianattin ja Massimo Asaron Antikynsilaukan kohdalla. Lyhyessä hauskuutukseksi tarkoitetussa sarjassa ei ole mitään hauskaa saati mitään järjen häivää. Tällaisen ideattomuuden tapauksessa on aiheellista syyttää materiaalintuhlauksesta. 

Neljä vuotta sitten menehtyneen kuukauden käsikirjoittajan ja monivalintasarjojen erikoismiehen Bruno Concinan uraa esittelemään on valittu Maurizio Amendolan piirtämä Taikaviitan ja Taavin tähdittämä monivalintaseikkailu Asteekkitemppelin mysteeri. Monivalintasarjat ovat yleensä mukavia ja viihdyttäviä tapauksia eikä tässäkään tarinassa mitään valittamista ole. Valinnoista seuraavat tarinoiden päätökset ovat mukavan monivivahteisia. Vuorotyön valoisat puolet on vielä lehden takaa löytyvä yksisivuinen, mutta ei tästä Marco Boscon ja Alessia Martusciellon jutusta sen kummempaa sanottavaa aiheudu. 

Kokonaisuutena kuukauden anti on melko köykäinen. Taskarin tarinoista vain yhtä ainokaista voi varsinaisesti kehua eikä Ropsukaan paremmaksi pistänyt. Joulukuu on vuoden viimeisenä kuukautena mahdollisuus osittaiselle kasvojenpesulle, koska tunnetustihan ne viimeiset hetket jäävät herkemmin mieleen. Jo tässä vaiheessa kulunutta vuotta arvioitaessa voidaan todeta, että kolmen neljän vuoden takaisesta aallonpohjasta on muutama pykälä noustu, mutta sitä ei pidä yliarvioida. Tilanne on tukala edelleen. Kultakausia on tässä vaiheessa turha odottaa vaan pitäytyä toivossa, että tästä vielä noustaan.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kunnia Gottfredsonille

Sanoma tekee kulttuuriteon julkaisemalla vihdoin Mikki-mestari Floyd Gottfredsonin tarinoita omassa kirjassaan.  

Mikin oma sanomalehti - Floyd Gottfredsonin parhaita tarinoita
Sanoma Media Finland Oy 2014

Toimitus: Ville Viitanen, Aki Hyyppä

Sarjojen ja esipuheiden suomennos: Antti Hulkkonen

Ulkoasu ja taitto: Raimo Hyvönen

128 sivua, sidottu

ISBN: 978-951-32-3919-0

Suositushinta: 33,00 €


Järkälemäiseen opukseen on valikoitu seitsemän sarjaa, jotka kannessa luetaan Gottfredsonin parhaimmistoon kuuluviksi. Kirjan järkälemäisyydellä ei tässä tapauksessa viitata sivumäärään vaan kirjan tavanomaisesta Disney-julkaisusta poikkeavaan kokoon. Samoissa mittaluokissa ovat 1970- ja 1980-luvuilla julkaistut niin sanotut jättikirjat, kuten Minä Aku Ankka ja Ankkalinnan säpinät

Floyd Gottfredson. Kuva: Inducks
Koosta ei luku-urakassa ilmene harmia vaan päinvastoin rutkasti iloa. Valittu tyyli tuntuu oikealta ratkaisulta Gottfredsonin strippien julkaisualustaksi. Yhdelle sivulle mahtuvat kuuden päivän eli yhden viikon stripit (sunnuntaisinhan lehdissä ilmestyi stripin sijaan sunnuntaisarja). Muutamia vuosia sitten Sanoman julkaisuja usein vaivanneet ongelmat painatuksen laadussa ovat tiessään, kun Gottfredsonin kauniissa viivassa ei ole nähtävissä pikseleitä, rasteroitumista tai mitään muitakaan ikävyyksiä. Väritys on silmiä hivelevää, mikä saa allekirjoittaneen perumaan aiemmat toiveensa strippien julkaisemisesta mustavalkoisina. 

Kirjaan lisätyistä David Gersteinin kirjoituksistakin käy ilmi Gottfredsonin mittavan uran pituus – 45 vuotta – mutta ymmärrettävistä syistä opukseen valitut sarjat ovat pääosin 1930-luvun tuotoksia. Vuodesta 1955 lähtienhän stripeistä hävitettiin jatkuvat juonet ja seikkailut ja siirryttiin arkisen maailman vitseihin. Gerstein tuokin aiheellisesti esille Mikin persoonan kehityksen Gottfredsonin tarinoissa. Alkuaikojen vauhdikkaasta viikarista siirrytään yhteiskuntaa avustavaan ja vastuullisuudentuntoisempaan hiireen. Kehityksen päätepysäkki on arkista elämää elävä kotihiiri, johon jopa itsensä Gottfredsonin toimesta viitataan tylsänä hahmona. Arvio on toki todenmukainen verratessa myöhempien aikojen huumoristrippejä aiempien vuosien jännitysnäytelmiin. 

Gottfredsonilaisen 30-luvun monet kasvot

Akun debyytti Mikki-stripissä
Kulttuurihistoriallinen matka muussakin kuin Mikin hahmon kehitykseen keskittyvässä mielessä alkaa vuodelta 1935 peräisin olevasta Mikin oma sanomalehti -sarjasta. Kyseisen tarinan valinta kirjan nimitarinaksi on selkeän populistinen valinta. Se on kirjan sarjoista ainoa, jossa esiintyy suomalaisen lukijakunnan Mikkiä enemmän arvostama Aku Ankka. Onpa Aku jopa napsaistu sarjasta kanteen asti, vaikka tämän rooli tarinassa melko pieni onkin. Niin tai näin, tarina on hyvä lisäys kirjan antiin, sillä se on täydellinen kuvaus pienen hiiren kamppailusta korruptiota ja gangstereita vastaan. 

Seuraava sarja on hyppäys jo selkeämmin poliisia avustavaan Mikkiin, vaikka yhteiskunnallista vastuuta tämä ottikin jo Mikin omassa sanomalehdessä. Vuoden 1938 Putkimieskopla muistetaan etsivä Kaasin debyytistä ja mielenkiintoisesta rikossarjasta. Kuten yleensäkin Gottfredsonin sarjoissa, huumori ja jännitys kulkevat sujuvasti käsi kädessä. Tätäkään sarjaa ei voi kuvata kuin täydelliseksi. 

Brutaalia 30-luvun maailmankuvaa
Mainittua kulttuurihistoriaa kuhisee Mikki Hiiri seilaa aarresaarelle -tarinassa vuodelta 1932. Afrikkalaisia raakalaismaisina ihmissyöjinä kuvaavan tarinan julkaiseminen on vaatinut toimitukselta rohkeutta, sillä kuten on nähty esimerkiksi Tintti Afrikassa -albumin ympärillä käydyistä jupakoista, nykypäivänä rasistisiksi katsottavat kulttuurin tuotokset, olkootkin sitten vuosikymmeniä aikaisemmin tehtyjä, joutuvat usein sensuurivaatimusten hampaisiin. Ei Mikinkään seikkailua kuitenkaan pidä rasistisena nähdä vaan oman aikakautensa tuotteena, joka kertoo kyseisenä aikana vallinneesta maailmankuvasta. Itse sarjasta esille nostettava sivujuonne on nykyisin vahvasti Mikin aisapariksi laskettavan Hessun poissaolo hahmon tullessa luoduksi vasta saman vuoden lopussa ja Pollen rooli tämän tilalla, vaikkei hän varsinaiseen seikkailuun tässä tapauksessa ajaudukaan mukaan. 

Monipuolisuudessaankin yhtä onnistunutta

Vuodelta 1936 peräisin oleva Saari taivaalla edustaa Mikki-strippien science fiction -puolta. Ensiesiintymisensä suorittaa tohtori Ykskorva ja Mikin rinnalle on tiensä löytänyt Hessu. Hänen mukaantulonsa on osaltaan mahdollistanut Mikin hahmon vakavoitumista ja henkistä kasvua, kun vitsit on monin paikoin voitu ulkoistaa hänen harteilleen. Saari taivaalla on malliesimerkki Gottfredsonin taidoista mitä erilaisimpien tarinoiden tekemiseen ja tyylilajien käyttämiseen onnistuneella ja samalla lukijat puoleensa koukuttavalla tavalla. 

Gottfredsonin Kaapu saa Mikinkin pakosalle
Mustakaavun ensirötökset vuodelta 1939 on kirjan viimeinen 1930-luvun tuotos ja samalla viimeinen esimerkki Gottfredsonin yhdessä Merrill De Marisin ja Ted Osbornen kanssa käsikirjoittamista sarjoista. Tarinan nimi kertoo siitä jo olennaisen. Kaavun lisäksi poliisimestari Sisun ensiesiintymisen sisältävä sarja on jälleen oikeaa mestarin työtä. Tässä sarjassa nähdään aito Mustakaapu. Samaa hyytävää tunnelmaa hahmo ei ole tavoittanut kenenkään muun käsissä. Päinvastoin, Kaapua on tarkoituksenmukaisesti usein humorisoitu, mikä on hahmon kohdalla ollut ikävä ratkaisu, sillä Kaapu on parhaimmillaan nimenomaan hyytävissä tunnelmissa. Mustakaavun ensirötösten kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota myös Mikin hahmon ulkonäölliseen kehitykseen, kun ensimmäistä kertaa kirjassa tällä on nykyisenlaiset silmät. 

Walshin villit vuodet

Meno jatkui hurjana Walshinkin aikana
Kirjan kaksi viimeistä tarinaa ovat Bill Walshin käsikirjoittamia. Walshin käsikirjoituksiin siirryttiin sotavuosina, kun Gottfredson alkoi kokea työtaakkansa turhan suureksi. Ensimmäinen kirjan Walsh-sarjoista, Huomisen maailma vuodelta 1944, on tyypillistä Walshia ruutujen vilistessä erikoisia olosuhteita ja ympäristöjä. Walshin käsikirjoitukset ovat erilaisia verrattuna Gottfredsonin ja kumppaneiden, vaikka niissäkin oli toki käyty Huomisen maailman kaltaisissa utopistisemmissa maisemissa. Walshin maailmat ovat eriskummallisia, kylmiä ja vaikeasti hahmotettavia. Ainaisessa pienoisessa sekasorron tilassa sarjoja ei ole yhtä miellyttävä lukea kuin Gottfredsonin ennen Walshin mukaantuloa tekemiä tarinoita.

Midaan sormuksessa vuodelta 1952 on Huomisen maailmaan verrattuna humoristisempi ja keveämpi ote. Kylmempiin, erikoisempiin ja epämiellyttävämpiin tunnelmiin sarja ajautuu Gersteinin kirjoituksessaan nimittämän salaperäisen auktoriteettihahmon astuessa näyttämölle. Walshin käsikirjoittamat sarjat eivät pärjää vertailussa 1930-luvun puhtaasti gottfredsonilaisiin tarinoihin. Asia ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen vaan kyllä Walshinkin ajoilta hyviä sarjoja löytyy. Kokonaisuutena 1930-luvun ajanjakso on kuitenkin kirjan sarjojen osoittamalla tavalla parempi. 

Sanomalle on pakko nostaa hattua tällaisen kirjan julkaisemisesta ja ojentaa ruusu päälle ulkoasun hienosta toteutuksesta. Risuitta ei kuitenkaan jäädä. Lukijoiden käymässä keskustelussa on havaittu, ettei toimitus ole viitsinyt nähdä tarpeeksi vaivaa tarinoiden aiempien Suomen-julkaisujen kaivamisen yhteydessä. Midaan sormusta ei sisällysluettelon mukaan ole julkaistu Suomessa laisinkaan, vaikka todellisuudessa se on Helsingin Sanomissa nähty, vieläpä niinkin lähihistoriaan ulottuvana vuotena kuin 1988. 

Kokonaismieliala kirjan kohdalla on kuitenkin ehdottoman positiivinen. Mikin oma sanomalehti on paras Disney-julkaisu pitkään aikaan. Kun Ankka-mestareiksi nimetyt Carl Barks ja Don Rosa saavat jatkuvalla syötöllä nimeään kantavia teoksia, kuvittelisi Mikki-mestarinkin kohdalla olevan sellaiseen aihetta. Inhorealistinen näkökulma kuitenkin on, että suomalainen lukijakunta ei ota Mikkiä edelleenkään omakseen ja Gottfredson-julkaisut – puhumattakaan Gottfredsonin kootuista Barksin ja Rosan jalanjäljissä – saavat jäädä vain haaveisiin.