Viimeistään toukokuun Roope-sedän myötä kevät on puhjennut täyteen loistoonsa, kuten asiaan kuuluu – kesähän kolkuttelee jo ovella. Alessio Coppola osoittaa kannellaan taitonsa taikoa osuva kevätilme esiin. Donald Soffritti taas palauttaa tunnelmasta huumaantuneet maan pinnalle Pikku-Aku-stripillään, joka opettaa elämän perusperiaatteita.
Lehden johtosarjana on varsinainen kevätpaukku, nimittäin Romano Scarpan klassikko Poppi saapuu kaupunkiin vuodelta 1966. Nimensä mukaisesti siinä Poppi saapuu kaupunkiin ja suorittaa siinä sivussa debyyttinsä. Pieni ihme on, ettei sarja ole nähnyt päivänvaloaan Suomessa jo aikaisemmin. Lähtökohdat ovat suuria toiveita herättäviä, eikä Scarpa petä ainakaan piirrosten puolella. Mieshän lienee lähtenyt itsekin lentoon vauhdikasta kuvitusta laatiessaan! Juonipuoli on sen sijaan pieni pettymys. Se kun tuntuu olevan turhan kepeä ja korostavan painolastitonta ryntäilyä paikasta ja tilanteesta toiseen. Mukavahan tällaisiakin toki on välillä saada eteensä. Ropsun sivuilla harvinaisemman hahmon Kultu Kimalluksen esiintyminen tarinassa täytyy mainita erikseen. Päivän pamaus kertoo, että kyseessä on tämän kolmas visiitti lehden sivuilla.
Melko onnettoman dekkaripähkinän jälkeen päästään nauttimaan Stefano Ennan ja Roberta Mighelin Pikku-Aku-sarjasta Metsän aarre. Italialaistaitureiden Pikku-Akut ovat usein olleet varsin oivaltavia ja viihdyttäviä tapauksia. Tämäkin alkaa erittäin lupaavasti, mutta kesken matkanteon vauhti hyytyy eikä ole millään palata raiteilleen. Ihan lopussa toivoa vielä herätellään onnistuneilla kuvioilla, mutta siitä huolimatta lopputulos on melkoinen lässähdys. Tarina ei yllä mainittujen loistokkaiden tovereidensa pariin. Mighelin piirrokset huokuvat sitä toivottua ja tavanomaista saapasmaalaista Pikku-Aku-tyyliä ja pelastavat, mitä pelastettavissa on. Alusta loppuun hyvin kulkeva juoni on kuitenkin näiden tarinoiden kohdalla ehdoton edellytys paljon saavuttamiselle.
In English -osion yksisivuinen ei räjäytä pankkia, mutta sitä seuraavalla siihen olisi eväitä. Kyseessä on tänä vuonna Ropsussa säännöllisesti esiintyneen maestron Enrico Faccinin Touho-vitsi Mestarikokin keittiössä. Eväitä pankin räjäyttämiseen tosiaan olisi, kun kyseessä on Faccini, mutta tämä on ilmeisesti päättänyt säästää paukkunsa seuraavaan kertaan ja mahdollisesti pidempiin juttuihin. Odottakaamme sitä mielenkiinnolla! En voi kyllin korostaa sitä, millainen kulttuuriteko toimitukselta on julkaista Faccinia näin usein. Helmien prosentuaalinen osuus tämän nimellä varustetuissa ostereissa on poikkeuksellisen suuri.
Numeron päättävä pitkä sarja on Sergio Cabellan Ärsyttävä Ökyklubi, joka kuuluu tuttuun sarjaamme Roope vastaan Kroisos. Tälle lehdelle varsin tuttuun tapaan aloitus on lupauksia herättävä. Tyytyväisyyttä ylläpitävä tilanne jatkuu pitkään, lähes loppuun asti, mutta sitten tapahtuu jotain valitettavaa. Cabella havaitsee patonkiputiikin olevan sulkeutumassa ja rysäyttää kaaransa sen enempiä ajattelematta lähimpään parkkiruutuun, joka sattuu vieläpä olemaan sakkopaikka. Tämän virheliikkeen seurauksena tarina menettää paljon voimia ja joutuu ontumaan lyhyen loppumatkan maaliviivalle. Cabellan kuvitus on neutraalia: siinä ei ole moittimista, mutta ei sitä voi ylistääkään.
Takakannesta löytyy vielä Giorgio Salatin ja Massimo Asaron käsialaa oleva Perustuuria, joka kekseliäisyydestään huolimatta sisältää etikettivirheen eli Hannun töissä. Omalla tavallaan se huipentaa lehden kokoamalla sen yhteen: sisältö on pohjimmiltaan laadukasta, nautittavaa ja onnistunutta, mutta muutamat taktiset mokat estävät pääsyn valiojoukkoon. Aivan kuin maukkaissa viinirypäleissä olisi siemeniä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti