Hae tästä blogista

tiistai 21. toukokuuta 2013

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 401

Ville T. piristää jälleen arvostelullaan toukokuista arkea, joten tässäpä tämä:

Aku Ankan taskukirja 401 – Tuplanolla ja uhka taivaalta

Viimekuisesta virstanpylväästä on päästy yli ja taskareiden uuden sadan numerointi on alkanut. Mikäpä sen parempi tapa aloittaa jälleen ykkösestä kuin komean tuplataskarin julkaiseminen.

Tuplataskarissa seikkailee pitkästä aikaa taas Tuplanolla, jonka seikkailuja meillä Suomessa ollaankin saatu odottaa joulukuusta lähtien. Tämänkertaisessa tarinassa Aku lähtee estämään suuren ilmastokatastrofin toteutumisen, jonka tavoitteena on muuttaa sadetta siten, että se tuhoaa maan viljelemismahdollisuudet. Seikkailu kierrättää sankariamme ympäri Euroopan ja juoneen on tuhrattu melkoinen määrä sivuja ottaen huomioon sen köykäiset juonenkäänteet. Tarina on sitä paitsi ensimmäinen I/D-koodattu Tuplanolla-seikkailu, joten arvata saattaa, että kyseessä on tanskalaisen kustannusyhtio Egmontin tilaustyö ja yritys kosiskella eurooppalaisia taskarinlukijoita. Pitkitetyn juonen lisäksi tarina häviää inhottavasti paksun taskukirjan sivujen sekaan, koska sen jokainen osa julkaistaan kuin irrallisena episodina ja siten tarinan kerralla lukeminen vaatii ahkeraa kirjan selailua.

Tuplanollan lisäksi kirjasta löytyy toinenkin jatkosarja. Kahteen osaan jaettu Mikki Hiiri-tarina Lännen sankarit aloitti Italiassa Topolino Kid-nimisen tarinasarjan vuonna 1974. Sarjan avausosa nähdään Suomessa vasta nyt, vaikka sitä julkaistiin meillä muutaman osan verran jo 1980-90-luvun taitteessa. Avausjakso on mitä mainiointa luettavaa ja tuo mieleen vanhat taskukirjat ensimmisen sadan numeron ajoilta, jolloin tarinan käsikirjoittaja Guido Martina hallitsi vahvasti silloista kirjoittajakuntaa mm. Romano Scarpan ohella. Giovan Battista Carpikin on tämän tarinan teon aikoihin ollut parhaassa vedossaan. Toivoa sopii, että Mikki Hiiren lännenseikkailuja julkaistaan lähitulevaisuudessa lisää meikäläisissä taskareissa.
Lännen sankarit

Kirjan ainokaiseksi Mikki-sarjaksi tarina ei kuitenkaan jää. Johtosarjan avausosaa seuraa Castyn kirjoittama jännitysmysteeri Varjojen trubaduuri. Tarina edustaa alkuaikojen Castya ja sen juonenkäänteet eivät ole vielä aivan hioutuneet nykyisenkaltaisiin mestarillisiin suorituksiin, mutta kunnon dekkaritunnelmaa tarinasta ei puutu ja tarinan arvaisi varmasti Castyn kirjoittamaksi tarkistamatta nimeä aloitussivulta. Vitale Mangiatordin piirrokset ovat tutumpia Ankkamaailmasta ja herättävät ainakin minussa pienimuotoista karttamisreaktiota, vaikka kuvitus onkin taitavaa.

Mangiatordin tarinoita on tähän tuplataskariin valikoitunut kaksi lisääkin, joista yksi on osa pitkää Tuplanolla-kertomusta ja toinen on viime aikoina taskarin sivuilla harvemmin nähty Rankku Kanuuna-tarina. Horacen kirjoittama dekkarihupailu tuntuu Castyn Mikki-tarinan jälkeen melko nololta väkisin väännetyltä vitsisarjalta ja sen vähäinen sivumäärä kielii varmasti myös kirjoittajan tarpeesta saada tarina nopeaan päätökseen. Klassikko vitsi ”Hovimestari on syyllinen” ei enää jaksa oikein naurattaa.

Vasta viime vuonna menehtyneeltä Rodolfo Ciminolta on mukana mestarin yksi tuoreimmista tarinoista.  Sarja sai ensijulkaisunsa Italiassa kaksi vuotta sitten ja sen juonenkäänteissä näkyy liuta Ciminolle tuttuja tavaramerkkejä, kuten Juuson tarjoama tee, erikoislaatuinen matkantekoväline, tuntematon sivilisaatio ja unenomaisen mielikuvituksellinen aarre. Tarinan piirtäjän Marco Palazzin jäljessäkin näkyy pirteää tuoreutta ja sarjakuvaruudut ovat harvinaisen täynnä yksityiskohtia.
Uhka taivaalta
Taskarin yllättäjätarinaksi voisi nimetä Muikea muotokuva-sarjan jonka lukemista aloitellessani uskoin selaavani jälleen kehnoa tusinatavaraa. Juonenkäänteitten tuoreus ei ehkä kuvaa tätä tarinaa, mutta sarjassa vitsaillaan perinteisille ja paljon käytetyille juonenkäänteille ja tarinan loppuratkaisu ja niin kutsuttu ”konna” ei olekaan se joksi sitä voisi ensimmäisenä luulla. Sarjakuvan on kirjoittanut Angelo Palmas ja sen piirrosjäljestä vastaa vime aikoina yhä enenevimmissä määrin näkyville noussut Michele Mazzon.

Taskarista löytyy  läpikäytyjen tarinoiden lisäksi myös Silvia Zichen johtosarjaan ajankohtaisesti viittaava pilakuva, jalkapallofaneille suunnattu hauska tietopaketti sekä Taikaviitta-tarina jossa Taavi Ankka selvittää viittasankarin todellisen henkilöllisyyden. Kesän aloitukseen paksu taskukirja sopii mainiosti ja pokkarin sivuilta löytää jokainen varmasti omat suosikkinsa vaikka sisällöstä suurin osa on ehkä kuitenkin helposti unohdettavaa aivot narikkaan viihdettä.

Kirjan tarinat:

1.   Uhka taivaalta - Fausto Vitaliano/ Paolo De Lorenzi, Vitale Mangiatordi, Francesco D'Ippolito & Andrea Freccero
2.   Varjojen trubaduuri – Casty/Vitale Mangiatordi
3.   Reportterimme kentällä - Bruno Sarda/Marco Mazzarello
4.   Kullanarvoinen huivi -  Rodolfo Cimino/Marco Palazzi
5.   Hiljaa hyvä tulee – Carlo Panaro/Michele Mazzon
6.   Äärimmäisen jääräpäinen - Matteo Venerus/Luca Usai
7.   Ajokortti ja rekisteriote - Matteo Venerus/Marco Palazzi
8.   Hulvaton homma - Manuela Capelli/Luciano Gatto
9.   Lännen sankarit - Guido Martina/Giovan Battista Carpi
10.   Fossiilin arvoitus - Horace /Vitale Mangiatordi
11.   Rikkiviisas ratkaisee - Matteo Venerus/Marco Meloni
12.   Mestarista mallia - Augusto Macchetto/Andrea Freccero
13.   Ryöstö - Alessandro Perina/Alessandro Perina
14.   Muikea muotokuva - Angelo Palmas/Michele Mazzon
15.   Herkullinen huijaus - Luca Faccioli/Giulio Chierchini

Ei kommentteja: