Hae tästä blogista

lauantai 28. joulukuuta 2013

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 408 ja Roope-setä 412

Henri Häkkilä on pistänyt kynän jäleen sauhuamaan ja tarjoaa tuoreimpien Ankka-julkaisujen arvostelut:

Joulukuun Aku Ankan taskukirjan kanteen on päästetty Giorgio Cavazzanon tulkitsema urheilullinen Roope. Opuksen nimeksi valikoitunut Rahavirta ratkaisee tuntuu kulutetulta nimeltä, vaikka kannen kanssa se yksiin sopiikin. Kirjan ensimmäisellä sivulla nimi on erehdyksessä lyhentynyt pelkäksi Rahavirraksi. Tassua pystyyn, jos se tuo mieleen Don Rosan mainion sarjan.

Kannen kuvittaneen Cavazzanon nimi koristaa myös johtosarjan tekijätietoja yhdessä Pat ja Carol McGrealin kanssa. McGrealit ovat tulleet tutuiksi pääosin kuin suoraan liukuhihnalta revittyjen käsikirjoitusten laatijoina eikä tästäkään sarjasta ole poikkeukseksi. Jonkinlaista huomioarvoa se ansaitsee kuitenkin otteellaan, joka paikoin muistuttaa viime vuonna menehtyneen tuotteliaan italialaiskäsikirjoittajan Rodolfo Ciminon tyypillistä ja suorastaan klassista käsikirjoituksellista mallia.

Ciminon työstä löytyy esimerkkejä myös tästä Taskarista. Ensimmäinen niistä on Massimo De Vitan piirtämä Mikin ja Hessun tähdittämä Kirjavat karavaanit ja toinen Maurizio Amendolan kuvittama Roope-seikkailu Kultamehiläiset. Jälkimmäinen tarina on klassista Ciminoa: Roopen huolet, Akun uppiniskaisuus, rahasäiliön erilaiset viestintäjärjestelmät, mielenkiintoiset kulkuneuvot, omituiset otukset sekä matkaaminen kaukomaille ovat kaikki ciminolaisiksi luokiteltavia piirteitä.

Ciminon tarinoista toisen kuvittanut Massimo De Vita on käsikirjoittajamestarin tavoin mukana kahteen eri otteeseen. Toinen näistä tapauksista on Augusto Macchetton käsikirjoittama Indiana Hopo ja salaperäinen Stonehenge. Mielenkiintoisia piirteitä ja huimia mahdollisuuksia pursuava sarja jämähtää valitettavasti kirjaimelliseksi spekuloinniksi ja arvuutteluksi. Aikaan ei saada odotettua ja toivottua jännittävää seikkailua. Pelkäksi unelmoimiseksi jää ajatus jostakusta toisesta käsikirjoittajasta ottamassa kutkuttavasta aiheesta kaikki irti ja tekemässä tarinasta klassikkoa.

Kirjassa vilahtavat omissa sarjoissaan myös sellaiset hahmot kuin Palle Pulppu ja Fantom Ankka. Näistä jälkimmäisen tähdittämä Marco Gervasion tuotos Pulfagor jättää pettymyksen maun suuhun. Tarina on mahdollisuuksistaan huolimatta lyhyt ja tapahtumaköyhä. Corrado Mastantuonon ja Stefano Intinin tuotos Aikamme gladiaattorit täydentää niin ikään epäonnistumisten riviä. Odotuksia täynnä oleva juoni ei pääse siinä esiintyvän auton tavoin räjähtämään ja lopputulos on varsin luokaton.

Taskari sisältää myös tarinat kaksikoilta Carlo PanaroEnrico Faccini, Carlo Panaro – Marco Mazzarello ja Augusto Macchetto – Alessandro Perina, mutta niistä ei jää kerrottavaa jälkipolville. Sen sijaan sokeriksi pohjalle eli kirjan viimeiseksi tarinaksi säilytetty Osvaldo Pavesen ja Giovan Battista Carpin Avaruuden areenoilla ansaitsee maininnan. Sarja ei pääse loistamaan ainutlaatuisuudella ja erityisellä kekseliäisyydellä, mutta sekä yrityksen maku että asemien säilyttäminen uudempia tapauksia vastaan ovat sellaisia asioita, jotka nostavat sarjan Taskarin 408 kärkikaartiin.
Roope-setä on päässyt myös joulukuun Roope-setä-lehden kanteen, tällä kertaa Andrea Frecceron rustaamana. Johtosarja taas jatkaa siitä, mihin Taskarissa jäätiin. Käsikirjoittajan pallille on vaihdettu Guido Martina, mutta piirturina jatkaa jo Avaruuden areenoilla ihastuttanut Giovan Battista Carpi. Ei työ tekemällä lopu -niminen sarja jatkaa voittoputkea ja kiidättää itsensä heittämällä joka ikisen Taskari-sarjan ohi. Koko tarina on viihdyttävää ja monivivahteista tykitystä, mutta erityisesti sarjan jopa viisaaksi kutsuttava lopetus on kerta kaikkiaan häkellyttävä ja mahtava.

Sergio Badinon, Giuseppe Dalla Santan sekä Rankku Kanuunan ja kumppaninsa Touhon Joulumysteeri antaa aihetta odottaa huvittavaa paukkua, mutta ei onnistu tavoitteissaan. Sarjaan on ladattu liian vähän yritystä ja lopputulos on sen mukainen. Samat sävelet kaikuvat Tito Faracin ja Maria Luisa Uggettin Musta Pekka -jutussa Väijytys kassalla. Lehden päättää jo Taskarin puolella hyvin edustetuksi tulleen Rodolfo Ciminon tuotos Jäinen taivaankansi, jonka kuvituksesta vastaa Luciano Milano. Tarina on neliosaiseksi jääneen Roopen salaiset päiväkirjat -sarjan kolmas osa. Aiemmat kaksi osaa nähtiin tänä vuonna Ropsun maaliskuun sekä kesäkuun numeroissa. Hyvältä sarja vaikuttaa Rankun ja Pekan floppausten jäljiltä, mutta se ei riitä lehteä pelastamaan turmiolta.

Johtosarjan häikäisevyydestä huolimatta toimitus saa osakseen pahat nootit. Perinteisesti Ropsussa on otettu joulukuun numero tosissaan ja sekä talven juhla että vuodenvaihde ovat näkyneet lehdessä laajalti ja hyvällä tavalla. Nyt ne kuitenkin loistavat vain poissaolollaan. Rankun jouluun viittaavia epäonnistuneita tohinoita ja takasivun jouluista yksisivuista ei voi laskea riittäväksi huomioinniksi. Menneiltä vuosilta ovat enää vain haikeita muistoja paljastukset seuraavasta vuodesta sekä kuluneen vuoden tyhjentävä loppuunsaattaminen, jonka yksi osa oli äänestys vuoden parhaasta sarjasta sekä kannesta. Äänestys odottanee ensi vuonna ensimmäisessä numerossa, mutta muuten masentavaa kehitystä ei voida selitellä. Missä vika?

Satunnaiset tähtihetket eivät pelasta yhtään mitään, varsinkaan kun muu sisältö on tätä luokkaa. Lohdutuksen sanoina voi todeta, että loppuvuodeksi löytyy yksi pelastava Taskari-julkaisu. Marraskuussa ilmestynyt vuoden viimeinen Teema Minä, robotti on kaikin puolin mainiota ja suositeltavaa jälkeä. Uudemmat sarjat ja vanhat klassikot ovat harvinaisen onnistuneella tavalla keskenään tasapainossa. Yksikään tarina ei tee pohjakosketusta tai ole edes lähelläkään sellaista. Toivotaan tätä myötä hienoa Ankka-vuotta 2014! Hyvää sopii odottaa, sillä Aku viettää 9. kesäkuuta 80-vuotiskekkereitään.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 407, Roope-setä 411 & Teemataskari 35

Henri Häkkilä oli ahkerana ja arvosteli peräti kolme julkaisua yhdellä iskulla:

Marraskuun (ja osittain myös lokakuun) osalta ruodittavana on kolme eri julkaisua. Näistä perinteisintä siipeä edustaa vuosikymmenestä toiseen eteenpäin porskuttava Taskari. Numeron 407 kansikuvapojaksi on valikoitunut Andrea Frecceron kuvaama Taikaviitta, jonka yrmyn olemuksen ohella kantta koristaa kirjasen nimi Yön yrmy. Yrmyn sisällysluettelo ei ole niin laajaa skaalaa kuin mihin viime aikoina on totuttu. Erikoisuuksiksi luokiteltavia sarjoja löytyy kuitenkin tämänkin opuksen sisältä.

Johtosarjan tähtenä on jo kansikuvasta tutuksi tullut Taikaviitta. Bruno Ennan ja Corrado Mastantuonon Tohtori Pahamielen paluu on jatkoa Taskarista 385 löytyvälle seikkailulle. Jatko-osa taaplaa edeltäjänsä tyylillä eli sen suurempia tunteita herättämättä. Yritystä tekijöillä sentään tuntuu olevan. Sitäkään ei valitettavasti aina voi pitää itsestäänselvyytenä.

Varsinaista herkkua on ainakin ennakko-odotuksissa kirjan toinen tarina, jonka käsikirjoituksesta vastaa Casty. Riemukupla-nimisen Mikki-jutun piirtäjäksikin on valikoitunut tunnustettu kyky eli Massimo De Vita. Harmillisesti sarja toistaa Castyn viimeaikaisia tuotoksia siten, ettei siitä ole yltämään herran huipputöiden tasolle. Vähemmän harmilliseksi voidaan todeta kuitenkin se, että Casty saa huonoinakin päivinään aikaan helposti keskitason yläpuolelle kohoavan sarjan. Viihdyttävyyttä tarinalta löytyy, mutta uusia mestariteoksia maestrolta kaipaaville saattaa luku-urakan aikana tulla suru puseroon.

Nino Russon ja Alessandro Gottardon Kaaliyliannostus on paketti, jonka voi vastaanottaa sen kummempia miettimättä. Jälkimakukin hommasta on vain sitten varsin olematon. Riccardo Secchi ja Alessandro Perina jatkavat heti perään Hansun otteita N.A.M:n riveissä otsikolla N.A.M. saa kilpailijan. Startatessaan N.A.M. vaikutti lupaavalta idealta ja tarinatkin onnistuivat osumaan kultasuoneen, mutta sittemmin sarjalle on käynyt kuten niin monille muillekin: sen tuoreus ja sujuvuus ovat kadonneet ja se on lässähtänyt. Toivoa sopii, ettei peliä ole N.A.M:n kohdalla vielä täysin menetetty.

Riccardo Pescen ja Luciano Gatton Kotiloma saa hyvät pisteet kotiin vietäväkseen oivaltavuutensa ansiosta. Niinkin suuri nimi kuin Romano Scarpa taas ei riitä pelastamaan seuraavaa sarjaa Vihreiden rullien arvoitus. Välillä varsin vauhdikkaasta, mutta intohimottomasta käsikirjoituksesta vastaa Bruno Mandelli. Roope-sedästä ja Kroisoksen kolikoista turinoiva tarina jatkaa samaa linjaa, mutta osoittaa entistä alemman pohjakosketuksen olevan mahdollinen. Carlo Panaro ja Roberta Migheli saavat kyseenalaisen kunnian olla nimet tämän Taskarin pahimman flopin takana.

Viimeinen sarja pelastaa vielä sen verran kuin pelastettavissa on. Giorgio Pezzinin ja jo aiemmin tässä Taskarissa kynänjälkeään esitellyt Massimo De Vita saavat ruusuja sarjallaan Sankariteko. Laadukas tarina auttaa unhoittamaan kirjan aiemmilla sivuilla vilisseet epäonnistumiset. Kokonaisuutta siitäkään ei ole kuitenkaan pelastamaan. Riemukuplan, Kotiloman ja Sankariteon väsänneiden käsikirjoittaja-piirtäjä-parien yhteispanos ei ole riittävä, kun suurin osa opuksen sivuista pitää sisällään materiaalia, josta ei jää jälkipolville kerrottavaa.
Marraskuun Roope-sedästä pelastusta odottaneet eivät saa helpotusta tuskaansa, sillä Ropsu jatkaa Taskarin linjoilla. Heti johtosarja, Massimiliano Valentinin ja Federico Mancuson Kauko-ohjattu keikka, antaa viitteitä siihen suuntaan, että kaiken toivon voi heittää. Varsin lyhyt juttu on mitäänsanomaton ja kykenee keikauttamaan venettä vain kohti karikkoa.

85-vuotisjuhlaansa viettävä Mikki on muistettu lehdessä, mutta vaatimattomalla tavalla. Juhlan huomioivan Päivän pamauksen jälkeen estradille tuotava Virheitä ja viestejä on suoraan sanottuna niin onnetonta jälkeä, että on pyhäinhäväistys julkaista se tällaisessa tilanteessa. Umperto Volpini ja Taskarissa säväyttämään ehtinyt Luciano Gatto saavat ruusujen sijaan vastaanottaa melkoisen risukimpun. Vielä suuremman risukimpun ja rätit päälle ansaitsee tarinavalinnan suorittanut toimitus. Virheitä ja viestejä -nimen olisi voinut lyhentää tässä tapauksessa Virheeksi.

Varsin huonoon rakoon eli Virheiden ja viestien perään on sijoitettu Kultakurkut kilpasilla, tekijöinään käsikirjoittajat Fausto Vitaliano ja D. Pudu sekä piirtäjä Francesco D’Ippolito. Roopen ja Kroisoksen napit jälleen kerran vastakkain asetteleva sarja on lähtökohdiltaan niin lupaava, että Virheiden ja viestien jälkeensä jättämä ärsytys on muisto vain, mutta tarinan edetessä sen todelliset karvat paljastuvat. Tekijät lähtevät pyörittelemään täysin Ankka-sarjoihin kuulumatonta epäkiinnostavaa hulabaloota, eikä peukalolla ole sen seurauksena muuta mahdollisuutta kuin kääntyä alaspäin.

Lehden viimeiseksi pitkäksi sarjaksi jää toimituksen ennakkoon rummuttama Riccardo Secchin ja Giuseppe Dalla Santan Konnaa kestää, jossa Kroisos Pennosen ja Karhukoplan mainostetaan yhdistävän voimansa. Toimitus nimittää tapahtumaa pahimmaksi mahdolliseksi. Ilmeisesti siltä on jäänyt huomaamatta, että kyseinen ilmiö ei ole lainkaan uusi, vaan tuttu esimerkiksi jo 1970-luvun klassisista Taikaviitta-jännäreistä. Myöntää toki täytyy, että Secchi ja Dalla Santa onnistuvat pyörittämään rulettiaan hyvässä vauhdissa läpi koko tarinan ja vieläpä pysäyttämäänkin sen ainakin lähelle onnennumeroa. Näin ollen koko Ropsua ei voi syyttää pataluhaksi. Hyvä viimeinen sarja jättää aina valon palamaan tunnelin päähän. Toki lehdestä löytyi sen verran suuria rimanalituksia, ettei tekijöitä ja toimitusta voi niiden jäljiltä jäädä vain taputtelemaan. Tällaisia suorituksia ei kerta kaikkiaan saa nähdä.
Marraskuun kolmas julkaisu on itse asiassa jo lokakuun puolella ilmestynyt. Lähestyvän joulun kunniaksi Taskarin 35. teemanumero on perinteiseen tapaan jouluteemainen. Hohtavakantinen Pukin pallopoika ei kuitenkaan sisältönsä puolesta anna aihetta heitellä merimieslakkeja ilmaan. Aiemmin Suomessa julkaisemattomien joulutarinoiden kokoomaan on ympätty melkoisia tapauksia. Järkiään niillä ei ole mahdollisuutta minkäänlaisiin säväytyksiin. Mieleen tulvii vain ajatuksia vanhoista joulunajan Teemoista, joiden tarinat olivat laadukkaita sekä täynnä joulun henkeä. Näistä räpellyksistä kun ovat molemmat mainitut kaukana. Sivun 250 viimeinen ruutu on kuin kirsikka joulukakun päälle muistuttaessaan ihka ensimmäisessä jouluisessa Teemataskarissa julkaistusta saman taiteilijan hienosta sarjasta.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Supersuosion saanut Aladdin- musikaali palaa estradeille!

Ei ole kuin muutama viikko siitä kun Helsingin kaupunginteatteri ilmoitti tuovansa näyttämölle Tarzanin, ja nyt on Polar Illusionsin vuoro tuoda Disney-musikaali Suomeen. Viime vuonna supersuosittu Aladdin- musikaali nähdään nimittäin uudestaan teatterilavalla!

Nuori ja rohkea Polar Illusions oli viime kertaisenkin Aladdinin takana tuoden musikaalin Suomeen kaksikielisenä. Samanlaisena tämä tullaan näkemään myös tälläkin kertaa, joskin esiintyjäkaarti lienee kokenut radikaaleja muutoksia. On myös hyvin mahdollista, että Polar Illusions on keksinyt tälle kerralle jotain uutta ja ihmeellistä, mitä viime esityksissä et vielä päässyt näkemään. Ensi-ilta päivä ei vielä ole tiedossa, mutta uskon, että tämän projektin etenemistä kannattaa seurailla tarkemminkin! Jotain taianomaista tullaan nimittäin varmasti näkemään tälläkin kertaa...

torstai 31. lokakuuta 2013

Tarzan- musikaali Suomeen!

Ei ole kulunut kauankaan siitä kuin Aladdin- musikaali nähtiin Suomessa, mutta jo nyt Disney-musikaalit saavat jatkoa! Helsingin Kaupunginteatterin lavalle kipuaa seuraavaksi nimittäin Tarzan. Ohessa HKT:n virallinen esittely aihiosta: 
Disneyn seikkailumusikaali Tarzan Helsingin Kaupunginteatteriin

Helsingin Kaupunginteatterissa tulee maaliskuussa 2014 ensi-iltaan upea seikkailumusikaali Tarzan. Musikaali perustuu Edgar Rice Burroughsin romaaniin Tarzan, apinain kuningas (1914) ja Disneyn rakastettuun animaatioelokuvaan vuodelta 1999. Musikaalin laulut on kirjoittanut brittiläinen pop- ja rock-ikoni Phil Collins, ja sen on käsikirjoittanut Tony-palkittu yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija David Henry Hwang. Mikko Koivusalon suomentaman Tarzanin ohjaa Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle Kari Rentola. Vauhdikkaita seikkailukohtauksia tarjoavan musikaalin lemmenparina vuorottelevat musiikkiteatterin nuoret lahjakkuudet Saska Pulkkinen ja Jon-Jon Geitel Tarzanina sekä Elina Aalto ja Raili Raitala Janen roolissa.

Tarzan-musikaalin muissa rooleissa nähdään muun muassa Matti Leino, Pekka Hiltunen, Panu Vauhkonen, Mikko Vihma, Emilia Nyman, Sanna Majuri, Eero Saarinen, Kari Mattila ja Petrus Kähkönen.

Tarzan kertoo Länsi-Afrikan rannikolle haaksirikkoutuneen englantilaispariskunnan pojasta, joka joutuu apinalauman kasvattamaksi viidakossa. Gorillojen keskellä kasvanut ja erilaisuutensa vuoksi hyväksyntää hakenut Tarzan tapaa vasta aikuisiässä ensimmäiset lajitoverinsa ja tulevan suuren rakkautensa Janen, joka opettaa villimiehelle ihmisten tapoja.

Phil Collinsin Oscar- ja Grammy-palkitussa musiikissa yhdistyvät iskevät pop-melodiat, tarttuvat musikaalisävelmät ja afrikkalaiset rytmit. Musikaalin 13-henkisen orkesterin kapellimestarina toimii Risto Kupiainen.

Akrobatiasta ja katutanssista ammentavan koreografian musikaaliin suunnittelevat tanssin akateemikko Marjo Kuusela ja taistelukoreografioihin erikoistunut Oula Kitti.

Länsi-Afrikan viidakkoa, ihmisten ja apinoiden rinnakkaisia maailmoja Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle ovat loihtimassa myös lavastaja Katariina Kirjavainen, pukusuunnittelija Elina Kolehmainen ja valosuunnittelija William Iles.

Tarzan-musikaalin suositusikä on 7-vuotiaasta alkaen.

Tarzanin ensi-ilta 20.3.2014 klo 19 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (Eläintarhantie 5)

Liput: peruslippu 47–63 €, lapset 19–35 €

Sävellys ja laulujen sanat PHIL COLLINS

Käsikirjoitus DAVID HENRY HWANG 

Perustuu Edgar Rice Burroughsin tarinaan ”Tarzan, apinain kuningas” ja Disney-elokuvaan ”Tarzan”
Alkuperäinen Broadway-tuotanto: Disney Theatrical Productions ”TARZAN” is presented through special arrangement with Josef Weinberger Limited on behalf of Music Theatre International of New York 

Rooleissa mm. Jon-Jon Geitel, Saska Pulkkinen, Elina Aalto, Raili Raitala, Sari Haapamäki, Haza Hajipoori, Pekka Hiltunen, Sara Hirn, Annamaria Karhulahti, Jimi Kettunen, Petrus Kähkönen, Matti Leino, Sanna Majuri, Kari Mattila, Hanna Mönkäre, Unto Nuora, Emilia Nyman, Kaisa Pesonen, Tuukka Raitala, Eero Saarinen, Inka Tiitinen, Panu Vauhkonen, Mikko Vihma

Suomennos Mikko Koivusalo

Ohjaus Kari Rentola


Koreografia Marjo Kuusela ja Oula Kitti


Kapellimestari Risto Kupiainen


Lavastus Katariina Kirjavainen


Puvut Elina Kolehmainen


Valosuunnittelu William Iles


Äänisuunnittelu Kirsi Peteri, Jori Tossavainen


Naamiointi ja kampaukset Milja Mensonen, Jaana Nykänen
Lippuja voit ostaa täältä!

Korhosen 20-vuotiskronikka

Vakio arvostelijamme Henri Häkkilä kirjoitti mehevän katsauksen ankantekijä Kari Korhosen kokoelmateokseen Ankan siivellä. Mielenkiintoinen arvostelu vuoden parhaasta Aku Ankka- teoksesta:

Korhosen 20-vuotiskronikka

Suomen parhaaksi ja ainoaksi Aku Ankka -piirtäjäksi tituleerattu Kari Korhonen juhlistaa 20-vuotista uraansa Ankkalinnassa kaikin puolin tähdittämässään eepoksessa Ankan siivellä. 

Ankan siivellä – Kari Korhosen 20 vuotta Ankkalinnassa
Sanoma Magazines Finland 2013
Toimitus: päätoimittaja Aki Hyyppä, Jenni Hurme, Riku Perälä, Elina Rusokallio, Viia Viitanen ja Mika Äärilä
Ulkoasu ja taitto: Raimo Hyvönen
Suomennokset: Antti Hulkkonen ja Aku Ankan toimitus
200 sivua, sidottu
ISBN: 978-951-32-3639-7
Suositushinta: 39,00 € 

Ankan siivellä on täynnä Kari Korhosta, kuten asiaan kuuluu. Kirja sisältää yhteensä 16 tarinaa, joista neljä on Suomessa ennen julkaisematonta. Sen lisäksi, että maestro on kynäillyt kaikkien sarjojen käsikirjoitukset ja kuvitukset, on hän raapustanut ylös myös laajoja katsauksia uraansa ja tarinoihinsa.
Kovakantisen kirjan kansimateriaali on oikein valittu. Pahimmankaan tahmanäpin ei tarvitse pelätä jättävänsä suolaisella hinnalla varustettuun teokseen sormenjälkiä ainakaan ihan tavallisessa lukuprosessissa. Painojälki kirjan laadukkailla sivuilla on kiitettävää. Sarjojen ja artikkelien ahmimisen ilolle ei näiltä osin pitäisi löytyä häiriötekijöitä.

Korhosen taitavasti väsätyt katsaukset ansaitsevat kiitosta. Taiteilija kertoo itse asiasta eli Ankkojen syntymisestä paperille rennolla ja vapautuneella tyylillä jättäen jäyhän jökötyksen pois. Sellaista tekstiä on miellyttävä lukea. Ihan kuin lukija pääsisi keskustelemaan herran itsensä kanssa näin kavereiden kesken Jonen kuppilaan!

Erityisen hienosti ajateltua on se, ettei luomistyön läpikäyntiä ole jätetty pelkän puhelemisen varaan. Kirjaan on ahdettu kokonaisesta tarinasta vierekkäisillä sivuilla etenevästi sarjan valmis versio sekä käsikirjoitusluonnos ja varsinainen luonnos. Näin lukija päästetään täysin avoimesti nuuskimaan tarinan konkreettisia syntyvaiheita. Täksi kaikki vaiheet paljastavaksi sarjaksi on teokseen valittu vuoden 2012 jääkiekon MM-tunnelmissa aiemmin julkaistu Omaa peliä.

Itse tarinoiden lisäksi opuksesta löytyy runsaasti myös muuta kuvitettua ihmeteltävää. Monenkirjavat kuvitukset Muumi-harjoituskuvista aina Taistelevien metsojen loistokkaaseen parodiointiin saakka ovat täydellinen mauste juhlakirjalle ja samalla osoitus Korhosen taidoista ja monipuolisuudesta.

Kirjan tärkein osa eli tarinat jättävät joiltain osin vielä hiomisen varaa. Ne ovat hahmokavalkadiltaan ja aiheiltaan mukavan vaihtelevasti valittuja, mutta kun kyseessä on Kari Korhosen 20-vuotista ankallisuraa juhlistava teos, on ihmeteltävä ratkaisu sälyttää mukaan sisältöä pääasiassa vain viiden viimeisen vuoden jaksolta. Sitä aiemmilta vuosilta materiaalia on kirjassa tarjolla vain pienin ripauksin. Se, että opuksessa haluttiin keskittyä vain Korhosen sekä kirjoittamiin että kuvittamiin sarjoihin, ei ole riittävä syy miehen 15 ensimmäisen vuoden heitteillejätölle. Olisi sieltäkin löytynyt tarinoita sekä miehen kuvituksella että käsikirjoituksella varustettuina.

Kuten mainittu, kirjan laaja hahmokavalkadi on onnistunut. Mukaan on temmattu Akun, Roopen ja ankanpoikien lisäksi Pikku-Aku, Mummo mysteereineen sekä jopa Mikki Hiiri! Viimeksi mainittu nähdään kirjan kenties erikoisimmassa sarjassa Hienostokoiranäyttely, joka perustuu Disneyn lyhytpiirrettyyn vuodelta 1939. Tarinasta ei koskaan saatu aikaan valmista versiota ja nytkin nähdään "vain" luonnokset. Korhonen kertoo kirjassa lisää mielenkiintoisesta projektista sarjan takana ja syyt sen jäätymiselle.

Erilaisia aiheita ja juonikuvioita kirjassa riittää siinä määrin, ettei minkäänlainen kaavamaisuus saa oloa tuntumaan tylsältä. Eepoksen sivuilla ehditään muun muassa viettämään syntymäpäiviä, joulua ja uutta vuotta sekä jahtaamaan aarretta ja parodioimaan Aleksis Kiveä.

Kari Korhosen ehdottomille faneille kirja lienee pakko-ostos, mutta myös muille sitä voi lämpimästi suositella. Kenties ainoan motivaatio-ongelman ostotyöhön kokevat ne, jotka eivät halua maksaa hunajaa teoksesta, jonka sarjoista suurin osa on julkaistu Aku Ankassa lähivuosina.

Taskari 30 keräilyn aloittajana

Henri Häkkilä kirjoitti mielenkiintoisen kolumnin Aku Ankan taskukirjasta 30 - Ympäri mennään, yhteen tullaan. Klassikko-taskarin koukeroihin pääset tutustumaan alla:

Taskari 30 keräilyn aloittajana

Pitkään haaveenani oli saada omakseni sata ensimmäistä Aku Ankan taskukirjaa. Nyt haaveeni on toteutunut. Vaikka sain kaikki kirjat kerralla samasta lähteestä, edelsi sitä useiden yksittäisten kirjojen hankinta erinäisiltä tahoilta. Voisi siis sanoa, että haaveeni vaati pitkän, kuusi vuotta käsittäneen urakan ja yhden yhtäkkisen onnenkantamoisen. Jostain urakka ja kokoelma lähtivät liikkeelle. Alkusysäykseksi vaadittiin yksi ainoa kirja. Tämä kirja oli Aku Ankan taskukirja 30, Ympäri mennään, yhteen tullaan

Kesällä 2005 olin divarissa katselemassa vanhoja Ankkoja tarkoituksenani löytää kesälukemista. Silloin aikeenani ei vielä ollut sadan ensimmäisen Taskarin haaliminen. Katselin vanhoja Taskareita, kun silmiini osui minulle erikoinen näky: suhteellisen kulunut kirja, jonka kannessa Roope ja Heluna tanssivat. Kuva kiinnitti huomioni ja aloitin kirjan selailemisen.

Kansi, jonka oli taiteillut Giovan Battista Carpi, oli tärkeä tekijä sille, että valitsin juuri tämän kirjan. Se sisälsi jotain minulle erikoista ja ennen näkemätöntä. Ehkä oletin sen perusteella kirjan sisältävän kiintoisan tarinan, johon kuva liittyi.

Vanhan Taskarin helmi

Ajan tapaan kirja lähtee käyntiin esinäytöksellä. Tekijöinä ovat käsikirjoittaja Gian Giacomo Dalmasso ja piirtäjä Giuseppe Perego, jotka tekivät urallaan paljon esinäytöksiä. Esinäytökset ovat vanhojen Taskarien helmiä, jotka yhdistävät yksittäiset tarinat pitkäksi kokonaisuudeksi. Vaikka niitä on usein parjattu, ne ovat nostalginen ja mukava lisä Taskareihin. Jonkin verran tökeröllä tyylillä piirtelevä Perego tuntuu juuri oikealta mieheltä niiden taiteilijaksi. Dalmasso niin ikään vaikuttaa täydelliseltä valinnalta kirjoittajaksi. Hän osaa yhdistää tarinat toisiinsa vakuuttavasti ja ongelmitta.

Egmont on tehnyt viime vuosina pari esinäytöstä, mutta ne ovat taantuneet täysin turhiksi muutaman sivun pätkiksi. Tanskalaiset saisivat mielellään ottaa enemmän mallia vanhoista esinäytöksistä ja käyttää aivonystyröitään sujuvammin. Vanhat esinäytökset sisältävät paljon muutakin kuin muuttumattomia variaatioita vanhojen asioiden muistelemisesta.

Barks iskee myös Taskarissa

Varsinainen ensimmäinen tarina ei ole italialaista alkuperää, vaan itsensä Carl Barksin Roope-setä ja lentävän lautasen pikkumiehet, joka tunnetaan ehkä paremmin nimellä Avaruusankat. Alkuperäistä ruutujakoa on jouduttu tietysti rukkaamaan, jotta sarja on saatu mahdutettua Taskariin. Kuulostaa kauhealta, mutta näen tässä hyvänkin puolen; ruutujen yksityiskohdat tulevat tässä koossa paremmin esiin. Jälki näyttää jopa paremmalta kuin saman ajankohdan Aku Ankoissa. Silti tarinaa luettaessa tuntuu siltä kuin jokin olisi vialla. Taskari ei ole oikea paikka Barksin sarjoille. Avaruusankat eivät suinkaan olleet ensivisiitillään Suomessa Taskarin sivuilla; tarina oli jo julkaistu jatkosarjana Aku Ankassa vuonna 1969.

Itse tarina ei saa moitteen sijaa. Barksin myöhäisklassikossa mikrokokoiset avaruusankat saapuvat Roopen rahasäiliöön hieromaan kauppaa. Roope tajuaa voivansa voittaa Epäilijöiden kerholta miljoona markkaa, jos hän tuo näytille aidon lentävän lautasen matkustajineen.

Ehkä kannen lisäksi Barksin sarja sai minut selaamaan juuri tätä vaihtoehtoa enemmän ja aidolla mielenkiinnolla. Avaruusankkoja ei vielä tällöin löytynyt kokoelmastani. Olin lukenut vain Edele Kennerin ja Vicarin tehtaileman jatko-osan.

Robottivisioita ja perinteistä huutokauppaa

Seuraavaakin tarinaa voisi luonnehtia klassikoksi. Rodolfo Ciminon kirjoittama Robottien kapina kuuluu ehdottomasti tekijänsä parhaimmistoon. Tarinassa Roope, Aku ja ankanpojat lähtevät juuri löydetylle Maata muistuttavalle planeetalle. Planeetalla on asukkaita; rauhanomaisia otuksia, jotka ovat niin edistyneitä, että ovat antaneet jo vuosisatojen ajan robottien palvella itseään. Asukkaat eivät osaa enää edes kävellä itse. Roope on saapunut planeetalle raketiksi viritetyllä rahasäiliöllään, joka on laskeutuessaan vahingoittunut. Robotit löytävät säiliöstä pudonnutta kultaa ja päihtyvät siitä. Ne eivät enää tottele isäntiensä käskyjä ja aloittavat kapinoinnin. Roope ja kumppanit palaavat Ankkalinnaan, mutta saapuvat takaisin planeetalle auttamaan sen asukkeja.

Sujuvasti etenevän tarinan on piirtänyt Luciano Capitanio, joka on jäänyt ankistien keskuudessa vähemmälle huomiolle. Nuorena menehtynyt Capitanio oli Giorgio Cavazzanon serkku. Cavazzano olikin tämän opissa ennen siirtymistään Romano Scarpan mentoroitavaksi. Capitanion ja Cavazzanon piirrostyyleistä näyttäisi löytyvänkin yhtäläisyyksiä.

Mainittu Scarpa on taiteillut seuraavan tarinan, Guido Martinan kirjoittaman Roope-sedän ja Kroisos Pennosen kilpahuudon. Suhteellisen lyhyessä, mutta hauskassa tarinassa Kroisos vakoilee Roopea, joka pakenee tätä huutokauppaan. Väärinkäsitysten kautta Roope ja Kroisos päätyvät huutamaan kilpaa entisestä salakuljettajien lymypaikasta. Kilpailu päättyy tasapeliin molempien tarjotessa miljoonaa ja joutuessa jakamaan tontin. Alkaa kilpajuoksu ja myöhemmin –etsintä.

Tuplasti Ciminoa

Rodolfo Cimino on jälleen asialla tarinan Roope-setä ja keltajalkaintiaanit myötä. Erikoisia elementtejä pursuavan sarjan on piirtänyt Giulio Chierchini. Tarinassa Roope, Aku ja pojat lähtevät lääkärin käskystä Koillissola-järvelle, jossa Roope on aikoinaan huuhtonut kultaa. Hän kertoo useiden mainareiden kadonneen aikoinaan kultalasteineen järvelle. Järvellä ankat tapaavat vanhan Samin, Roopen entisen kullankaivajatoverin. Sam, Roope ja Aku katoavat kaikki järvelle. Ankanpojat joutuvat selvittämään tapausta.

Ciminon Robottien kapinaa luonnehdin klassikoksi, mutta Keltajalkaintiaanit on turhan outo siihen asemaan. Outoihin juoniin erikoistunut Cimino tuntuu ajavan itseään umpikujaan, mikä on hänen kohdallaan toki erittäin harvinaista. Chierchinin piirrokset lisäävät outoa tunnelmaa. Kaikesta kummallisuudestaan huolimatta, tai juuri sen ansiosta, tarina on oikein mainiota ja mysteeristä luettavaa.

Makeaa mahan täydeltä on jo kolmas Ciminon tarina. Tällä kertaa piirtäjänä on Luciano Gatto. Klassisessa tarinassa Marmeladian valtio on pulassa pippurikurkkuhillokkeidensa kanssa, koska ihmiset ostavat vain Roopen yhtiöiden hilloja ja marmeladeja. Marmeladian valtionmiehet juonittelevat Roopen päänmenoksi ja onnistuvatkin saamaan tämän huonoon valoon. Roopen täytyy kohentaa imagoaan ja päihittää kilpailijansa.

Tarina on ehdottomasti Ciminon parhaimpia. Se sisältää kaikki sijoitukseen vaadittavat elementit. Erityisesti muistettavuuden kohdalla se on vahvoilla. Olen kuullut monien muistelevan juuri tätä sarjaa vielä vuosia edellisen lukukerran jälkeen. Myös piirrokset loistavat Gatton varman tyylin ansiosta.

Perinteitä kunnioittaen

Kirjan viimeinen tarina on Guido Martinan kirjoittama ja Giorgio Bordinin piirtämä Ei savua ilman tulta. Sarja sisältää melko perinteisen asetelman. Roope, Aku ja pojat lähtevät etsimään aarretta, tässä tapauksessa Roopen itsensä vanhaa kultakätköä, ja saavat Karhukoplan kannoilleen. Poikien sudenpentutaustoilla on tarinassa tärkeä rooli.

Ympäri mennään, yhteen tullaan on klassinen Taskari. Se sisältää aitoa Barksia sekä italialaistuotantoa suoraan huipulta. Erityisesti sitä voi pitää Rodolfo Ciminon taidokkuutta esittelevänä teoksena. Ciminoa on moitittu yleisesti samanlaisten tarinoiden kirjoittamisesta. Minä näen asian eri tavalla. Harva tekijä pystyy kirjoittamaan samasta lähtökuopasta satoja tarinoita, jotka ovat, samankaltaisuudestaan huolimatta, laadukasta luettavaa ja aidosti hyviä. Kriittisimmätkin ovat usein todenneet suurimman osan Ciminon tarinoista olevan silti hyviä.

Kirja tarttui mukaani. Ja myöhemmin niitä kertyi 99 lisää.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Aku ja veljenpojat Finnairin kaukolennoilla 90-vuotispäivänä

Lentoposti.fi julkaisi sivullaan seuraavanlaisen uutisen:
Finnairin 90-vuotispäivää 1. marraskuuta 2013 on juhlistettu koko kulunut vuosi erilaisin tapahtumin. Nyt varsinaisena juhlapäivänä Finnairin siiville nousevat Aku ja veljenpojat Tupu, Hupu ja Lupu. Aku Ankka -lehden erikoispainoksen saavat käsiinsä vain matkustajat, jotka lentävät Finnairin kaukoreiteillä juuri juhlapäivänä.
Lentoposti.fi uutisoi helmikuussa 2013 Finnairin ja Sanoma Magazinesin suunnitelmasta tehdä yhtiön lennoille Aku Ankka -lehden erikoisnumero. Finnair on nyt julkaissut uuden kansikuvan kyseisestä erikoislehdestä. Toisen, aiemmin julkistetun kansikuvan voi katsoa helmikuisesta uutisestamme (linkki uutisen lopussa).
Aku Ankka -lehden erikoisnumeroa on tarjolla ainoastaan Finnairin merkkipäivänä Helsingistä kaukokohteisiin ja niistä takaisin päin lähtevillä lennoilla. Kansallinen lentoyhtiömme perustettiin Aero Oy -nimellä 1. lokakuuta 1923. Nykyisin Finnair operoi lentoja Aasiassa 13 eri kohteeseen.
Erikoisnumero on sisällöltään perinteistä Aku Ankkaa. Kansien välissä on luvassa useampi ilmailuun ja matkailuun liittyvä tarina. Lehdestä tehdään suomen- ja englanninkieliset versiot. Painosmäärää ei kerrota ja lehteä on tarjolla vain yhden päivän ajan. Finnairin Juhla-Aku on siis erikoista ja harvinaista luettavaa.
Sanoma Magazinesin Aku Ankka -viikkolehdellä on 993 000 yli 12-vuotiasta lukijaa ja levikki on 302 943 lehteä. Yhtiön mediatietojen mukaan Aku Ankan lukijakunta on kaikenikäistä sukupuolesta riippumatta. Helsingin Sanomat ja Aku Ankka ovat Suomen suurilevikkisimmät lehdet.

Disney- purukumeista tietoutta

Hannu Heiskanen on kerännyt hienon ja kattavan otoksen Disney- purukumien kääreistä. Voit tutustua tähän tutkimukseen Ankkalinnakeen oikeassa kulmassa näkyvässä Disney- purukumit osiossa tai klikkaamalla tästä!

Kiitokset vielä kerran, Hannu!

Tuomas Holopaisen Roope Ankalle omistettu levy valmis

Vastikään pikavisiitin Suomessa tehnyttä Don Rosaa fanittava Nightwishistäkin tuttu Tuomas Holopainen on saanut valmiiksi Roope Ankan elämä ja teot- opuksesta inspiraationsa saaneen albuminsa. Fiiliksiä projektista pääset nauttimaan Holopaisen kotisivuilta.

Carl Barks- originaali myynnissä


Varakkaat ankistit huomio! Harvinaislaatuinen tilaisuus tarjolla, nyt olisi nimittäin ihan aitoa Carl Barksia tarjolla. The Good Fellows Ky pisti myyntiin tämän kuvassakin näkyvän upean originaalin. Hintaa tälle mestariteokselle on pistetty 18 000€. Toivottavasti löytää jostain uuden kodin, kyllä tällainen teos kelpaisi varmasti kenelle tahansa!

Kohteeseen pääset tutustumaan tarkemmin The Good Fellowsin Facebook- sivulla!

Ankat stadissa

Huomisessa Aku Ankassa päästään tepastelemaan pitkin Helsinkiä. Näin kertoo Ankkalinnan pamauksen Facebook- sivusto:
Lukijoiden suursuosikiksi noussut Ankkojen Suomen-kiertue saapuu huomenna rakkaaseen pääkaupunkiimme Helsinkiin. Asialistalla ovat jälleen Roopen afäärit, mutta tällä kertaa kitupiikki saa tarpeekseen pennosiaan kärkkyvistä onnenonkijoista ja suuntaa Akun ja ankanpoikien kanssa Suomenlinnaan rauhoittumaan. Ensi syksynä myös lukuisissa Euroopan maissa julkaistava Helsinki-tarina on 20-vuotistaiteilijajuhlavuottaan viettävän Kari Korhosen käsialaa.

Aku Ankan näytenumero myynnissä!

Lähde: Huutokauppa Helander
Jos kokoelmastasti puuttuu se ihka ensimmäinen Aku, niin nyt jos koskaan on oiva tilaisuus saada se omaksesi. Huutokauppa Helander on nimittäin saanut myytäväksi tämän Disney-harvinaisuuden. Kannattaa tarkastaa myös muut kohteet, myynnistä löytyy nimittäin myös mm. Davy Crockett 9C/1956. Tämäkään kohde ei tunnetusti ole maailman helpoimmin löydettävissä oleva, joten hinta saattaa karata yllättävänkin korkeaksi.

Kohteet löydät täältä! Joten ei muuta kuin huutamaan!

Vuoden 2014 Ankka- julkaisuista...

Luotilaakson sheriffistä päästään nauttimaan Aku Ankassa 1/2014
Vuosi 2013 alkaa olemaan jo ehtoo puolellaan, joten on hyvä aika tarkastaa hieman vuoden 2014 tarjoamaa Ankka- julkaisujen osalta. Tässäpä ensiksi kovakantiset niteet:


Punainen postimerkki ja muita Carl Barksin tarinoita

*Uuden Barks-sarjan aloittava tuhti hupipaketti kokoaa suomalaisten rakastaman sarjakuvalegendan ikimuistoisimpia tarinoita. Mukana on laaja valikoima nostalgisia Barks-klassikoita, kuten Odysseuksen aarre, Betonikolossi, Murskaaja ja monia muita.
*Uusi, odotettu sarja alkaa!
*Kokoelma rakastetuimman Ankka-taiteilijan sarjoja
*240 sivua

ISBN 978-951-32-3850-6
Suositushinta 29,00€
Ilm. vko 1/2014


Heko, heko - Ankkalinnan vitsikokoelma


*Käkätyttävä vitsikokoelma Ankkalinnan tyyliin
*96 sivua

ISBN 978-951-32-3812-4
Suositushinta 15,90€
Ilm. vko 14/2014


Aku Ankka ja kumppanit - Näköispainos vuosikerrasta 1972 osat 1 & 2

*Kaksi hulppeaa juhlakirjaa Aku Ankka- lehden näköispainoksista
*Sarjishupailuja, joihin ei pure ajan hammas
*Yhteensä yli 1500 sivua

Osa 1 (nro 1-26)
ISBN 978-951-32-3842-1
Suositushinta 51,00€
Ilm. vko 4/2014

Osa 2
ISBN 978-951-32-3843-8
Suositushinta 51,00€
Ilm. vko 4/2014


Ankalliskirjallisuuden klassikot 4: Moby Dick - melkoinen valas ja muita tarinoita


*Suurta suosiota nauttivan kirjasarjan neljäs osa
*Tutustuttaa lukijan maailmankirjallisuuden merkkiteoksiin hauskoina Disney-sarjakuvina
*Mukana kirjallisuudentutkija, dosentti Kai Mikkosen (FT) esipuhe ja tarinoiden pohjalla olevien teosten esittelyt
*320 sivua

ISBN 978-951-32-3852-0
Suositushinta 33,00€
Ilm. vko 5/2014

Aku Ankka- lehden ja Roope-sedän osalta tuleva vuosi taasen näyttää seuraavanlaiselta:

Aku Ankka:

1/2014: Luotilaakson sheriffi (Carl Barks), 52-sivuinen numero
10/2014: Julisteliite
15/2014: Tarraliite
19/2014: Kari Korhosen seitsemäs maakuntatarina
23/2014: Aku Ankka 80 vuotta -sarjakuvaliite
24-37/2014: Aku-kesä: aiemmin julkaisemattomia klassikkoja/jatkotarinoita
32/2014: Lukujärjestysliite
41/2014: Ankkalinnan kartta liitteenä
48/2014: Joulukalenteri ja pakettikortit liitteenä
49/2014: Ankallispäivän erikoisnumero
51/2014: Mukana Joulumanteli
52/2014: 52-sivuinen tuplanumero

Roope-setä:

3/2014: Kolme kummaa tapaa ansaita miljardi
6/2014: 80-vuotias Aku Ankka (132-sivuinen numero)
7/2014: Jalkapallon MM-kisat
9/2014: Roopen sukulaiset
10/2014: Ankkalinna
12/2014: Joulu

Vielä ehdit näkemään Korhosen originaaleja

Olethan jo käynyt tutustumassa ankantekijä Kari Korhosen näyttelyyn, Ankan siivellä, Päivälehdenmuseossa. Mikäli et, niin pidäpä kiirettä! Näyttely on avoinna nimittäin enää sunnuntaihin 3. marraskuuta asti. Takaan, että on visiitin arvoinen näyttely!

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 405, Aku Ankan taskukirja 406 & Roope-setä 410

Vakio arvostelijamme Henri Häkkilä pisti jälleen parastaan ja kokeili hieman normaalista poikkeavaa tapaa lähestyä tuoretta Roope-setää sekä Aku Ankan taskukirjaa. Pahoittelen, että Henrin mainio teksti saadaan vasta nyt julkaistua, tekniset ongelmat ovat vaivanneet Ankkalinnakkeen väkeä viime aikoina:

Syyskuussa ilmestynyt Aku Ankan taskukirja 405 Onni yksillä, lokakuun Tuplataskari Maltan ankka ja samaisen kuukauden Roope-setä-lehti muodostavat varsinaisen voimakolmikon, joissa riittää makusteltavaa peräti 868 sivun verran. Tarjonta on väistämättä monipuolista, mutta tuleeko olo kylläiseksi runsaan valikoiman äärellä vai jääkö vatsa kurnimaan?

Syyskuun Taskari on oikea malliesimerkki mainitusta runsaudesta. Pokkarin sivuille on päässyt peräti tarinoiden nimikkohahmoiksi asti sellaisia nimiä kuin Taikaviitta, Indiana Hopo, Hansu ja Palle Pulppu! Muiltakin osin opus vaikuttaa pätevältä tuotokselta: sisällysluettelo paljastaa, että 256 sivulle mahtuvat muiden muassa  Enrico Faccini Mikki-sarjoineen, Corrado Mastantuono ja Palle Pulppu yhteistyössä, Hansu ritari Hancelotin roolissa, Massimo De Vita Indiana Hopon kuvittajana sekä Bruno Concinan ja Giorgio Cavazzanon loppuhuipennus opukselle.

Monilta osin kirjan sarjat jäävät kuitenkin laimeiksi. Alkukiihdytys on yleisesti ottaen varsin mallikasta, mutta rataa ei saada kierrettyä ilman huomattavia vahinkoja loppuun saakka. Usein jo ensimmäisessä mutkassa pääsee kolisemaan. Malliesimerkki tällaisesta tapauksesta on koko painotuotteen ensimmäinen sarja Lättäpäät lainehilla, tekijöinään Alessandro Sisti ja Marco Gervasio. Lähtökohdat ovat erittäin lupaavia, mutta sivu sivulta sarja menettää voimiaan, kaneettejaan ja mahdollisuuksiaan siinä tahdissa, että lainehilta rantautuva lopputulos on ontto.

Hyviä ideoita kirjassa vilisee johtosarjan tapaan useita. Ehdottomasti oman mainintansa ansaitsee viimeiseksi tarinaksi säästetty Toivomuskaivo. Concinan ja Cavazzanon yhteispeli toimii osuvine juonineen ja mainioine piirroksineen, mutta sarjan lyhyys on pääsyy sen lässähtämiselle. Mallikkaita käänteitä ei käsitellä kovinkaan tuottavasti, vaan ne ohitetaan nopeasti olankohautuksella. Augusto Macchetton ja Alessandro Perinan Ritari Hancelot ja päättymätön pitopöytä on samankaltainen tapaus: idea on hyvä ja ilmapiiri rento, mikä mahdollistaisi armottoman vitsitykityksen, mutta oljenkorret jätetään visusti käyttämättä. Tylsäksi tallusteluksihan se sitten jää.

Taskarin suurin floppi on loppujen lopuksi Corrado Mastantuonon Palle-tuotos Heimovaltikka. Mastantuonon taidot ja Pallen hahmon suomien mahdollisuuksien perusteella sarjalta odottaa paljon, mutta Mastantuonosta ei ole tällä kertaa nousemaan edes omalle tasolleen. Ruusuja taas satelee ei niin yllättäen Enrico Faccinille, jonka jännittävä Mikki-trilleri Vanha Rämington pitää tiukasti otteessaan loppuun saakka.

Lokakuun Tuplataskari, joka kantaa nimeä Maltan ankka johtosarjansa mukaan, on ollut yksi vuoden odotetuista kohokohdista. Sitä on tuotu läpi vuoden esille esimerkiksi Taskareiden muodostaman selkämyskuvan kautta. Kari Korhosen käsikirjoittama ja Korhosen sekä Ferran Rodriquez Sanchezin piirtämä Maltan ankka avaa itseoikeutetusti pelin. Yllätys on heti alkuun se, että sarja on vain 32 sivun pituinen, mikä on Taskarin mittakaavassa varsin vähän. Korhonen on tyylilleen uskollisena pitänyt tarinan kepeässä komediatunnelmassa. Odotukset ja mahdollisuudet viihdyttävään ja ratkiriemukkaaseen hittiin ovat olemassa, mutta valitettavasti ne jäävät lunastamatta. Sarjan huvittavuus ei ole toivottua luokkaa ja juonenkulku hyytyy heti alkuunsa puuduttavaksi löntystelyksi.

Kaiken sen hypetyksen jälkeen, mitä tarina on pitkän aikaa osakseen saanut, tulos ei ole muuta kuin pettymys. Näin on valitettavasti käynyt viime vuosina useinkin, kun Karilta on julkaistu pitkään odotettu ja hehkutettu tuotos.  Tällaisessa tilanteessa ei voi kuin kaiholla muistella niitä vuosituhannen vaihteessa ilmestyneitä Korhosen lähes klassiseen asemaan nousseita teoksia.

Syyskuisen edeltäjänsä tapaan Taskarin sisällysluettelo pursuaa monipuolisesta kirjostaan. Maltan ankan lisäksi erityisemmiksi tapauksiksi voitaneen laskea Tuplanolla-seikkailu sekä Fantom Ankan tähdittämä paksun niteen finaali. Laajasta sisällöstä erottuvat luku-urakan jälkeen edukseen sen ansaitsevat kohteet ja vähemmän edukseen ikävät flopit.

Ensiksi mainittua joukkoa edustaa Matteo Venerusin ja Roberto Vianin Kaupunki nimeltä Ankkalinna. Vian on onnistunut luomaan sarjalle sille sopivan seesteisen, mutta samalla toiminnan esiin tuovan tyylin. Venerus on kasannut hienon juonen eikä hötkyile tekemisissään. Sarjasta huokuu miellyttävä, sympaattinen tunnelma. Venerusin ja Vianin seuraan kiitettävien pallille kipuaa jälleen kerran myös Enrico Faccini, jonka Touho-touhuilua sisältävä Salaperäinen naapuri tuo huvittavilla kohtauksillaan väkisinkin hymyn huulille. Faccini on kerta kaikkiaan ollut tänä vuonna valopilkku ja johtohahmo sekä Taskareiden että Roope-setä-lehtien puolella. Hän todellakin ansaitsee kaiken saamansa ylistyksen!

Mielenkiintoinen tapaus niteessä on sen Taikaviitta-seikkailu Likaista peliä, joka nimensä mukaisesti esittelee melkoisen likaista peliä. Alessandro Sistin ja Lorenzo Pastrovicchion väsäämä sarja tuo Ankkalinnaan varsin ikävän poliittisen kulttuurin. Onhan kyseisessä lintukodossa toki ennenkin nähty törkeitä poliittisia vetoja, mutta tämänkertainen vetää kyllä jonkinlaiset pohjat erityisesti nykytarinoiden joukossa. Kuvernöörinvaalien ehdokkaat toimivat niin häikäilemättömästi, että lukijan täytyy olla melkoinen viilipytty pysyäkseen neutraalina. Nostaessaan tällaisia tunteita pintaan tarina on ehdottomasti tavoitteensa täyttänyt.

Tuplanolla ja Fantom Ankka vaativat vielä omat katsauksensa. Roberto Gagnor ja Stefano Intini ovat tällä kertaa ottaneet vastuun Tuplanollan tekemisistä ja passittavat tämän formulaympyröihin sarjassaan Paalupaikka. Erityisesti lajiin perehtyneet voivat innostua mukavasta määrästä viittauksia sen kulisseihin. Osa on onnistuneita ja osuvia, osa taas menee pahasti ohi. Liekö sitten Gagnor itse tehnyt asiavirheitä vai eikö kääntäjä ole ollut asioista niin perillä? Intinistä ei tarinan alkumainingeissa tunnu olevan oikean Tuplanolla-tunnelman luojaksi, mutta sarjan edetessä asia ei enää pistä silmään. Ei tyyli siis aivan onnetonta voi olla. Tylsiä hetkiä seikkailusta ei löydä, mutta myös hengähdystaukoja kaipaavat voivat olla huoleti.

Grande finalén suorittaa Fantom Ankka Marco Gervasion tarinassa Mysteeri merellä. Sekä hahmo että tekijä ovat lyömättömässä iskussa ja laadukas viihdytystuokio on varmistettu. Mainiosti mitoitettu Mysteeri merellä vetää niin toimivaa huumorin ja toiminnan sulavaa linjaa, että se kohoaa peräti koko tiiliskiven parhaaksi sarjaksi. Vastapainoksi ei kirjasta onneksi suuria floppeja löydy, mitä nyt Korhosen sarjasta ja toisaalta Maria Muzzolinin ja Andrea Luccin Riitta ja Kuuno -jutusta olisi voinut saada enemmänkin irti.


Lehdistön aatelia edustaa taas omien sanojensa mukaan lokakuun Roope-setä-lehti. Alessio Coppolan kansikuvaan liitettynä sanoma on varsin osuva ja iloinen poikkeus aiempiin, melko ryhdittömiin linjanvetoihin. Jo aiemmista julkaisuista tutut Palle Pulppu, Corrado Mastantuono ja Stefano Intini yhdistävät voimansa johtosarjassa Rahasäiliön uusi isäntä. Mastantuono kasaa juoneksi mainion ja lupaavan korttitalon, mutta tuntuu heti sen valmiiksi saatuaan haluavan vain kaataa sen mahdollisimman pian. Mahdollisuuksiin ei edes vilkaista, vaan pyyhe heitetään kehään ennen ensimmäistäkään iskua.

Maestrokaksikko Tito Faraci ja Giorgio Cavazzano vastaa lehden erikoisimmasta tempauksesta. Topolino-lehden 3000. numeroa juhlistava sarja Kolmen tonnin keikka on nimittäin ulkoasultaan jotain muuta kuin tavanomainen. Päivän pamaus kertoo sarjasta hieman ja paljastaa samalla, että lyijykynäpiirrosta ei ole piirretty puhtaaksi tussilla ennen sarjan värittämistä. Jälki on kuitenkin kaunista ja tulos kaikin puolin erinomainen.

Carlo Panaro ja Claudio Panarese huitaisevat läpi vielä Akun uran ilmapallotaiturina ennen lehden toista herkkupalaa. Kyseessä on X-Mickey-sarjaa jatkava Mannan salaisuus, tekijöinään Gianfranco Cordara ja Marco Gervasio. Gervasion kuvitustyö on laadukasta, eikä ansaitse minkäänlaisia poikkisanoja osakseen. Cordaran käsikirjoitus sen sijaan kärsii viime aikojen yleisestä vaivasta eli mahdollisuuksien jättämisestä väliin. Lupaavan polun kulkeva juoni katkeaa kuin kivimuuriin töksähtävän ja onnettoman lopun vuoksi. Kun loppu ei toimi, ei toimi pisteytyskään siellä ylempien arvosanojen puolella.

Kolmen julkaisun rämpiminen paljastaa näiden välisiä yhtäläisyyksiä: kaikki kärsivät samasta ongelmasta. Ideoiden kehittely ei tunnu olevan tekijöille ongelma, mutta pelkät ideat eivät riitä. Jos tarinaa vertaa ihmisruumiiseen, ideat muodostavat vasta pelkät luut. Luiden päälle tarvitaan myös esimerkiksi lihaksia, jotta luut eivät jäisi paljaaksi ja jotta kokonaisuus toimisi. Tätä kokonaisuutta varten tarvitaan esimerkin mukaista lihaksistoa, jossa ideoista kehitetään varsinainen pääjuoni ja mielellään vielä mahdollisuuksien mukaan muuta lisämateriaalia. Pelkän pääjuonen rakentaminen johtaa yleensä siihen, että valmis tarina onkin pelkkä nopea läpijuoksu ja sen vuoksi on tärkeää saada kokoon lisämateriaalia.

Maltan ankka kokonaisena Tuplataskarina oli hyvä osoitus viihdyttävästä lukupaketista. Viihdyttävä, hyvä ja mainio ovat kuitenkin sellaisia adjektiiveja, joiden ei pitäisi tekijöille riittää. Kunnianhimolla haetaan sellaisia mahtipontisia kuvauksia kuin täydellinen, mestariteos ja lopulta myös klassikko. Tähän tulisi pyrkiä, vaikka joka kerta ei voikaan onnistua. Kunnianhimoa tarvitaan!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Ankkalinnan pamaus 15 vuotias - juhlapinssi julkaistu!

Ankkalinnan pamauksen juhlavuosi jatkuu. Timo Ronkainen kertoo blogissaan seuraavaa:
Arvon ankistit ja barksistit! Huomio! Nyt kannattaa varmistaa, että tilauksenne on voimassa. Sillä kohta pamahtaa. Jokainen volume 9:n tilannut saa komean barksistis-donaldistisen 15-vuotisjuhla-pinssin - materiaali emaloitua metallia.

Pinssiä valmistetaan erittäin erittäin rajallinen määrä. Sitä voi kokeilla ostaa erikseenkin viiden euron hintaan, mutta pääosa on varattu tilaajille, joita on todella vähän heitäkin.
Jos nyt tilaat volume 9:n ennen kuun loppua (30.9.2013 mennessä) ehdit saada tämän pinssin. ks. ohjeet www.perunamaa.net/ankistit.
Kolmannen viisivuotis-yhteisötoimintajakson muistojuhlan 1998—2013 kunniaksi ja muistoksi valmistetun korkealaatuisen pinssin halkaisija on 3,2 cm. Kröhöm.
Toimi siis nopeasti! In Donaldismu Veritas - Ankismissa on totuus!

Arvostelu: Roope-setä 409

On taas Henri Häkkilän kuukausittainen arvostelun aika:

Andrea Frecceron mahtipontisella kannella avattava syyskuun Roope-setä uhkuu itseluottamusta ja ilmoittaakin heti kättelyssä olevansa ainoa laatuaan. Lehden sisällön varaan jää se, voidaanko tämä vakuutus käsittää positiivisesti vai negatiivisesti tai kenties jättää kokonaan huomiotta.

Johtosarjana on Bruno Sardan ja Sandro Del Conten niin ikään ainakin nimessään mahtipontisuutta huokuva Universumin halki 80 päivässä. Epäselväksi ei jää, että sarja on jälleen kerran yksi variaatio Jules Vernen klassikosta Maailman ympäri 80 päivässä. Toimitus kertoo aiheesta Päivän pamauksessa ja buukkaa samalla vasta ilmestynyttä Ankalliskirjallisuuden klassikoiden kolmatta osaa. Uusi julkaisu selittää myös Ropsun johtosarjavalinnan.

Itse tarina jää melko mielikuvitukselliseksi hyppelyksi, josta se hyppelyvaihekin jää lopulta melko olemattomiin. Eipä Del Conten kuvituksestakaan voi pisteitä repiä. Sarjan anti on olematon ja toimituksen esittämään kysymykseen vastatakseni: Taskarin 6 versio Vernen romaanista on niin paljon parempi, että sen vertaaminen tähän tuotokseen loukkaa jo sen kunniaa.

Ankportin väki palaa Ropsun sivuille yhdeksännentoista seikkailunsa myötä. Merikäärme-nimeä kantava juttu on Massimiliano Valentinin ja Marco Palazzin käsialaa. Sarjasta löytyy kiistämättä yritystä, mutta se aito Ankportin henki, joka huokui varhaisemmista sarjoista, on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Piirtäjä Palazzikaan ei ole täysissä ruumiin ja sielun voimissaan, vaikka paikoitellen tämä onnistuukin kuvittamaan tarinan kulun sille kuuluvalla tavalla. Kokonaisuutena vaisuksi tuotokseksi jää tämäkin.

Komisario Miquet seikkailee sarjassa Silmät auki, jonka takaa löytyy Luigi Piras. Hopotten ja Polleaun läsnäololla ryyditetty muutaman aukeaman mittainen hupailu ei vedä lukijaa mukaansa lyhyen lentonsa aikana. Käsikirjoitukselle ei löydy pisteitä annettavaksi eivätkä piirroksetkaan anna aihetta ylistykselle. Lopun tultua ilmaan jää vain yksi kysymys: mikä tämän kaiken tarkoitus oikeastaan oli?

Valoa tunnelin päähän ilmaantuu, kun lehden viimeinen pitkä sarja aloittaa juoksunsa. Onneton päivä on Giorgio-kaksikon Pezzin-Cavazzano yhteistyötä. Erikoisen sarjasta tekee siinä esiintyvä Talvikki-täti, joka Aku Ankan Internet-sivuilla julkaistun selvityksen mukaan on sukua sekä Roopelle että Kroisokselle. Täti on esiintynyt Onnetonta päivääkin vanhemmissa tarinoissa ja on alun perin Dick Kinneyn ja Al Hubbardin luomus. Inducks-tietokannassa Kinney mainitaan myös tämän sarjan juonen isänä. Mielenkiintoisia kuvioita! Suomessa tämä on Talvikin ensiesiintyminen.

Valitettavasti tästä kaikesta hypetyksestä huolimatta sarja jatkaa lehdessä jo tutuksi tullutta trendiä eikä nouse siivilleen. Ainoa hupi, jota tarinasta voi repiä, on Cavazzanon äärimmilleen venytetty 1970-luvulta tuttu piirrostyyli, joka mahdollistaa hauskat tilanteet ruuduissa.

Lehden sivuille tiensä ovat löytäneet myös vanhat tutut eli Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi, dekkaripähkinä, In English -pätkä sekä takasivun vitsi Rahasäiliössä kahisee, tekijöinään Maria Mussolini ja Massimo Asaro. Näistä ei kuitenkaan jää mitään erityistä kerrottavaa jälkipolville.

Totta totisesti täytyy toivoa, että läpyskä on kannessa mainostamallaan tavalla ainoa laatuaan. Sen verran kuiviksi jutut jäivät. Tällaisesta laskusuhdanteesta ei toivon mukaan voi ollakaan muuta reittiä kuin ylöspäin. Toimitukselle soisi hitusen kunnianhimoa tällaisen projektin jälkeen.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Arvostelu: Roope-setä 408

Henri Häkkilä taituroi tuttuun tapaansa meille arvion tuoreimmasta Roope-sedästä. Ja tässähän tämä:

”Ei heikkohermoisille!” varoittaa elokuun Roope-setä-lehti kannessaan. Paras tapa selvittää väitteen todellisuus on tunnetusti ottaa härkää sarvista ja lukea läpyskä läpi. Francesco Artibanin kansi, jossa asetetaan esille yksi numeron kantaviksi voimiksi nimetty Indiana Hopo, on välittömästi kelpo aiheuttamaan sydämentykytyksiä tilanteensa ja arvoituksellisen eläintrionsa vuoksi.

Jos hermot vielä kestivät, on vuorossa Luciano Milanon ja Marco Gervasion johtosarja Voimattomuuden vallassa. Milano on onnistunut kehittelemään tarinaa varten täysin käyttökelpoisen idean, mutta varsinainen juonikuvio lässähtääkin sitten juoksenteluksi, selittelyksi ja aivottomaksi pikakelaukseksi. Ikävä tulee niitä vanhoja Taskareita, joissa tällainen sarja olisi spektaakkelisuudellaan ahmaissut aimo osan pokkarista. Gervasion piirroksista ei ole tuomaan kummempaa lohtua: ne ovat moitteettomia, mutta samalla säväyttämättömiä. Hauska pikku kuriositeetti on sarjan alussa vilahtava opas, joka ei ole välittänyt kannessa esiintyneestä varoituksesta.

Riccardo Pesce ja Giuseppe Dalla Santa antavat vuoron jälleen lehden erikoisvieraalle Indiana Hopolle. Sarjan nimi – Nuoruuden lähde – on omiaan nostattamaan hiuksia pystyyn. Aihetta on käsitelty varsin usein ja mieleen tulevat flopeiksi ja pommeiksi kehkeytyneet käsille räjähtäneet tarinat.  Onneksi Pesce on saanut aikaiseksi hieman valtavirrasta poikkeavia piirteitä käsikirjoitukseensa. Tarinan loppu huipentaa vaikutelman tämän taktiikan onnistumisesta. Myös Dalla Santan kynään on osunut kuvituksen aikana sopiva vaihde päälle. Hattuja ei kuitenkaan ole tarvis heitellä ilmaan, sillä sarjan kohtalona on näillä aineksilla päätyä osastolle ”ihan mukavat makupalat”.

Mestaripiiloutujan opissa on Nino Russon ja Giampaolo Soldatin lyhyempi hupisarja. Kuviolla olisi täydelliset mahdollisuudet jättipottiin ja kassaholvissaan nauruhermoja säilövän pankin räjäyttämiseen, mutta kuvituksellinen juonipaljastus – jolle sillekin toki löytää perusteita – tekee siitä ennalta arvattavan ja vie mennessään merkittävän palasen hauskuudesta sekä räjäytykseen tarvittavat dynamiittivarat. Minkäänlaista muuta moitittavaa tarinasta on vaikea löytää. Ikävää, että niin pieni seikka vei voimavarat todelliselta yllättäjältä.

Viimeinen pidempi sarja Suu säkkiä myöten on monivalintakikkailu, jonka takaa löytyvät Stefano Ambrosio ja Emilio Urbano. Monivalintaseikkailuja on nähty silloin tällöin aiemminkin Ropsun sivuilla ja useimmiten ne ovatkin olleet erittäin viihdyttäviä ja mukavia vauhtipaloja. Tällaisten sarjojen sorvaaminen ja vieläpä siinä onnistuminen on taitolaji. Tämän tarinan perusteella Ambrosiosta ei tämän lajityypin taitajaksi ole. Onnistuneet monivalintajutut ovat olleet paljon monipolvisempia kuin tämä tuotos. Selkeä virhe on myös ”onnistuneen loppuratkaisun” venyttäminen useammalle sivulle. Lisäksi yksi monivalintatekeleiden onnistumisen edellytyksistä on yleisesti ollut se, että jokainen ”taso” on yhden tai kahden sivun pituinen – joka sarjassa vain jompaakumpaa. Eikä ole Urbanon piirroksillakaan saumaa kuivata vesitettyä tilannetta.

Sata sivua täyteen saavat Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi, Päivän pamaus, dekkaripähkinä, In English -pätkä sekä takakannesta löytyvä Stefano Ambrosion ja Massimo Asaron Ei vara venettä kaada. Ei ole Stefanolla ollut sitäkään tehdessään erityisen hyvä päivä. Näillä eväillä todettavissa on, ettei kannessa esiintynyt varoitus ollut täysin tuulesta temmattu. Alkuvuodesta tasatahtiin erittäin laadukkaita julkaisuja pullautellut Ropsun väki näyttää hyytyneen pitkällä matkalla. Toivokaamme apinan heristelemistä selästä ja otteen parantamista. Loppujen lopuksi paljon ei vaadita toivottuun tilanteeseen palaamiseksi.

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 404

Luottoarvostelijamme Ville T. loihti viimeisen kerran (ainakin toistaiseksi) arvion tuoreimmasta taskarista. Jos joku arvon lukijoistamme olisi kiinnostunut kuukausittaisen arvion tekemiseen, pistäkääpä kommenttia tähän julkaisuun. Mutta päästetäänpä Ville vauhtiin vielä kerran. Kiitos näistä yhteisistä vuosista! 

Aku Ankan taskukirja 404 – Tuulitakki

Tuoreimmassa taskukirjassa tapahtuu outoja. Johtosarjassa Ankkalinna on innostunut taikatempuista. Aku aikoo onnistua tekemään vaikeimman taikatempun mitä maa päällään kantaa, irroittaa ”Kiinalaiset renkaat” toisistaan. Lähtiessään taikatarvikeostoksille Aku sotkeutuu tietämättään rikollisten suunnitelmaan ja vastaanottaa vahingossa aidot kiinalaiset renkaat joiden salaisuuden selvittäminen olisi avannut Karhukoplalle mahdollisuuden päästä esteittä Roope Ankan rahasäiliöön.

Vekkuli johtosarja on Marco Mazzarellon piirrosten ansiosta hauskannäköistä katseltavaa ja vaikka Stefano Ambrosion  sekä Giorgio Cavazzanon taannoin esittelemä taikuri Magi Mustonen tekeekin tässä tarinassa komean vierailun, niin loppujen lopuksi taikateemainen johtosarja ei jää mieleen ja antaa näin ollen häilyvän aloituksen koko kirjalle.

Sen sijaan toinen outouksia käsittelevä tarina onnistuukin sitten paremmin ja jää jopa lukemisen kipinöimään mukavasti mielessä, toisaalta odotetulla tavalla, vastaahan Lorenzo Pastrovicchion piirtämän avaruusolento-tarinan kirjoittamisesta itse Mikki-mestari Casty. ”Salainen alue 52”-nimeä kantavassa tarinassa Mikki ja Hessu ovat lomamatkalla päätyneet Nevadan autiomaassa sijaitsevaan pikkukylään jossa paikalliset uskottelevat alueella liikkuvan ufoja. Hessu on avaruusolennoista aivan täpinöissään, mutta epäileväinen Mikki alkaa kiinnostua kun kylä pahasessa alkaa liikkua outoja samannäköisiä smokkimiehiä.

Roope näkee kummia
Kirjan toiseksi viimeisessä tarinassa Roopen rahasäiliölle ilmestyy pelottava kuvajainen kitupiikistä itsestään. Kuin köyhyyden runtelemana aaveena Roope on lähettänyt itsensä menneisyyteen varoittamaan itseään jostain suuresta sijoituksesta johtuvasta alamäestä, mikä häntä kohtaa jos pohatta ei osaa tehdä oikeaa ratkaisua. Giulio Chierchini on tuttu monien outojen hirviöiden kuvaajana ja vaikkei tässä tarinassa sellaisia esiinnykään niin aavemainen tunnelma on läsnä läpi koko tarinan. Jutun on kirjoittanut Stefano Ambrosio.

Mitään erityisen huonoa tarinaa kirja ei sisällä, mutta tässäkin pokkarissa turhan moni juttu ei vaan sisällä mitään niin ihmeellistä, että se jäisi hyvin mieleen. Konkarimestari Tito Faracin kynäilemää polkupyöräilyn ympärillä kulkevaa Kaasi ja Reino Murske-tarinaa on hauska lukea ja sarja esitteleekin jälleen liudan Murskeen suvun edustajia ja antaa vihjeen, että suvulla olisi italialaisia juuria. Tämäkin tarina kyllä naurattaa sitä lukiessa, mutta samaa ei voi juuri sanoa Osvaldo Pavesen ja Massimo De Vitan ennätystenrikkomistarinasta mikä on lähinnä vain väsynyttä poukkoilua ennätysyrityksestä toiseen.

Taskarissa seikkailee myös Parta-Jussi omassa komiikkaa viljelevässä tarinassaan ja luomme jälleen silmäyksen viime vuosisadan alkuun Fantom Ankkana paremmin tunnetun Kreivi Höytyvistön edesottamuksiin.

Kirja sisältää ainoastaan Italialaista Disney-sarjakuvaa ja kansikuva ei poikkeuksellisesti liity yhteenkään sen sisältä löytyvään tarinaan millään lailla. Se on vain tavallinen vitsikansi vaikkakin melko oivaltava sellainen. Tällaisiahan paketteja nähtiin paljon 1990-luvun alussa. Olisimmeko palaamassa tuohon aikaan? Ainakin meillä on vielä tuplataskarimme…

Kirjan tarinat:

1.   Kiinalainen juttu – Stefano Ambrosio/Marco Mazzarello
2.   Salainen alue 52 – Casty/Lorenzo Pastrovicchio
3.   Keltaisten silmien arvoitus – Carlo Gentina/Alessandro Gottardo
4.   Paluu koulunpenkille – Fausto Vitaliano/Roberto Vian
5.   Paras lajissaan – Osvaldo Pavese
6.   Pyöräilymestari – Tito Faraci/Silvia Ziche
7.   Riippumaton tarina – Carlotta Quattrocolo/Marco Gervasio
8.   Vieras tulevaisuudesta – Stefano Ambrosio/Giulio Chierchini
9.   Mahdoton pako – Marco Gervasio 

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 403

Arvostelijamme Ville T. pisti kynän sauhuamaan ja loihti kuin taikaiskusta mainion arvostelun tuoreimmasta Taskarista:

Aku Ankan taskukirja 403 – Kesän lapsi

Heinäkuussa taskari on lomalla ja pokkarin johtosarjassa Aku ja Iines ovat reissun päällä, Costa Piñassa, josta ainaisen rannalla loikoilun sijaan Aku innostuu etsimään kadonnutta nahua-intiaaniheimon vaurauden symbolia, kultaista ananasta. Gorm Transgaardin kirjoittama johtosarja koittaa viritellä taskaria selkeään kesälomatunnelmaan eksoottisella seikkailupaikalla siinä jopa onnistuen. Erityisen mukava on huomata kuinka Aku esitetään sarjassa innokkaana aarteen etsijänä vanhojen 1940-luvun Carl Barks-klassikoiden tyyliin ja liekö juuri nämä tarinat olleet vaikuttajina johtosarjan synnylle, komeileepa sarjan aloitusruudussa karikatyyri juurikin Barksista. Vaikka Roope-setä änkeääkin myöhemmässä vaiheessa mukaan tarinaan, on aarteenetsinnän loppuratkaisu kuitenkin piristävän poikkeava. Kesäisistä piirroksista vastaa mestari Giorgio Cavazzano.

Jonkinasteisissa lomatunnelmissa ollaan myös tarinassa Päivä Pohattana jossa Aku jää hetkeksi vahtimaan Roope-setänsä loma-ajaksi vuokraamaa toimistotilaa Moni-Manin saaristoon kun puhelinyhteydet katkeavat. Rakennusta siivotessaan Aku saa kolauksen päähänsä ja menettää muistinsa. Juuri silloin Roopea tapaaman tullut miljardööri Lasse Lepola saapuu ja erehtyy luulemaan muistinsa menettänyttä Akua Roopeksi. Tarina huokuu hyvää mieltä ja leppoisaa rantatunnelmaa vaikka siinä bisnestä kovasti tehdäänkin. Valitettavasti vain samankailtaisia tarinoita on nähny niin paljon ennenkin, että tätä lukiessä mieleen jäävät lähinnä Lorenzo Pastrovicchion elävät piirrokset.

Rodolfo Cimino ja Marco Mazzarello lähettävät Roopen selvittämään täydessä lastissa löytyneen rahtilaivansa kadonneen miehistön kohtaloa, mutta matkalla selviää, että pelottavia voimia omaavalla Jaguaarikuningattarella saattaa olla joitain tekemistä asian kanssa. Ciminon tyyliin tarina on täynnä liioiteltuja kohtauksia ja uppo-outo sivilisaatiokin löytyy. Tilanne ratkaistaan täysin ”jalat alta” tyyliin mikä on kaikessa hölmöydessään jopa piristävää.

Kirjan päättää Giorgio Pezzinin ja Massimo De Vitan Roope-seikkailu jossa Taavi opastaa Roopea kuljettamaan rahtia sukellusveneillä jotka käyttävät kulkemiseensa hyödyksi merivirtoja. Totta kai Karhukopla saa vihiä asiasta ja aikoo ryöstää saaliin. Idea merivirtojen käytöstä vesiteinä on mielikuvituksellinen, mutta muuten koko tarina valitettavasti lässähtää tavanomaiseen hyvä/vastaan paha tappeluun jossa tosin tällä kertaa ei ole oikeastaan mainittavaa voittajaa.
Tarina on tylsän tavanomainen Pezzinin muuhun niin tasokkaaseen tuotantoon nähden.

Taskari sisältää myös Musta Pekka hupailun jossa vahvimpana mieleen jäävät kenties tarinan nimiväännökset kuten TV-juontaja Manne Petäjä ja automaailman guruksi tituleerattu Miki Räikkänen.

Leppoisaa lokoilua
Mikki-universumissa liikutaan myös Komisario Miquet-tarina-sarjan uuden osan voimin. Koko tarinasarja kärsii väsähtäneisyydestä ja Mikin jatkuvat sivupersoonat häiritsevät lukunautintoa. Kummankin tarinan piiroksista vastaa Andrea Ferraris.

Heinäkuinen taskukirja on paria pikku poikkeusta lukuun ottamatta harvinaisen tylsää luettavaa. Mikään tarina ei oikein jää mieleen ja suurimman osan loppuratkaisut luovat ajatuksen, että tässäkö tämä nyt oli?
Myöskään perinteistä sivun mittaista väliepisodia joka yhdistää jonkin tarinan heinä- ja elokuun taskareista ei tässä pokkarissa nähtykään vaikka sellainen muissa taskarimaissa julkaistiin.

Kirjan tarinat:
1.   Kultainen ananas - Gorm Transgaard/Giorgio Cavazzano
2.   Komisario Miquet ja Kultaisen lukin kadonneet - Augusto Macchetto/Andrea Ferraris
3.   Jaguaarikuningatar - Rodolfo Cimino/Marco Mazzarello
4.   Aku etsii kotia - Jacopo Cirillo/Silvio Camboni
5.   Paluu entisaikaan - Riccardo Secchi/Lucio Leoni
6.   Päivä pohattana - Carlo Panaro/Lorenzo Pastrovicchio
7.   Suorassa lähetyksessä - Andrea Ferraris
8.   Seriffin säiliö - Carlo Panaro/Marco Meloni
9.   Rahtisukellusveneet -  Giorgio Pezzin/Massimo De Vita



lauantai 27. heinäkuuta 2013

Arvostelu: Roope-setä 407

Kesän porskuttaa eteenpäin, mutta tinkimätön arvostelijamme Henendo ei lomia pitele vaan tarmokkaasti arvostelee tuoreimman Roope-sedän:

Heinäkuun Roope-setä liihottelee oman näkemyksensä mukaan arjen yllä. Fabio Celonin kyhäämä kansi on sitä ajatellen valittu osuvasti, sillä omaperäinen idea on kaukana tavanomaisesta ja arjesta. Harmillisen usein Taikaviitta-kannet ovat jääneet pelkiksi ilmeiksi ja poseerauksiksi ilman sen kummempaa ideaa tai vitsiä, joten tämä kansi on siltäkin kantilta mainio avaus.

Taikaviitta toimii lehden avaajana myös sarjojen osalta. Gabriele Mazzolenin ja Ettore Gulan Uhka ulkoavaruudesta passittaa tositoimiin myös muutaman harvinaisemman, mutta lystikkään vieraan, nimittäin Parta-Jussin ja tämän ehdottomasti mainitsemisen arvoisen koiran Hannibalin. Kyseisten hahmojen esiintyminen asettaa aina odotukset korkealle: erityisesti italialaisperäisissä sarjoissa he ovat yleensä olleet tae armottomasta vitsitykityksestä. Sitä on tälläkin kertaa tarjolla runsaasti, mutta kuitenkin odotettua vähemmän. Sarjan toiminnallisempaa puolta on päätetty painottaa enemmän. Gulan piirrokset taas eivät pysy mukana siinä vauhdissa, jota tarinan tempo edellyttäisi. Ne hyytyvät vakavahkoiksi ja tylsiksi, vaikka juonen puolesta niiden tulisi olla letkeämpiä ja keveämpiä. Valitettavasti sarjasta jää keskinkertainen maku suuhun.

X-Mickey-sarjat ovat löytäneet hyvän kodin Roope-sedän sivuilta. Tällä kertaa luvassa on Unhorottien hyökkäys, joka on Gianfranco Cordaran ja Andrea Ferrarisin käsialaa. Jälkimmäinen on kiitettävällä tavalla löytänyt kuvitukseensa sen hengen, jota X-Mickey-seikkailut vaativat, mutta aiemmin nähdylle Roberto Vianin kynänjäljelle hän ei mahda mitään. Tarinan juoni on jälleen kerran kylvetty loistavista siemenistä, mutta runko on päässyt hieman lahoamaan vähäisen kastelun seurauksena. Pituutta sarjalta löytyy, mutta varsinaisiin tapahtumiin päästään vasta aivan lopussa, joten ne on käsitelty silmänräpäyksessä. Kun kerä on saatu huolellisesti tiiviiseen kasaan, se purkautuu – suorastaan räjähtää silmille – turhan nopeasti ja heppoisesti. Se ei tietenkään ole kehuttava asia, joten johtosarjan tavoin tästäkin tapauksesta jäävät hyvät maut puolitiehen.

Lehden päättävä pitkä sarja Viesti vuorissa on Luca Boschin ja Romano Scarpan käsikirjoittama ja Scarpan kuvittama. Sen erikoisuus on nelirivisyys, mikä tosin on yhä vähemmän ja vähemmän erikoista, kun nelirivisiä sarjoja on totuttu näkemään Ropsun sivuilla tasaiseen tahtiin. Ja se on hyvä juttu!  Koko lehden kantavana teemana on tuntunut olevan korkeiden odotusten asettaminen ja se jatkuu edelleen. Syynä tähän on ankallinen reaktio, joka seuraa maestro Scarpan ja Roopen, Riitan ja Kuunon supertrion yhdistämisestä samaan työryhmään. Tarinan roisto taas muistuttaa paljolti hahmoa, joka on esiintynyt useampaan otteeseen Scarpan ja muidenkin tekijöiden sarjoissa ja tunnettu esimerkiksi nimillä Kasperi Ketkunterä ja Tilli Tiirikka.

Katsaus Inducksiin paljastaa tarinasta myös toisen erikoisuuden: Scarpa laati sarjan yksinään jo vuonna 1984, mutta se hukkui. Luca Boschi löysi sen 23 vuotta myöhemmin, mutta suurin osa alkuperäisestä dialogista oli kadonnut ja hänen täytyi kirjoittaa se uudestaan. Tulosta ei voi moittia, mutta jo itse Scarpa on selvästi tarkoittanut sarjan kilpailemaan kevyempiin painoluokkiin, joten raskaan sarjan odotukset joutavat romukoppaan. Virkistäväksi välipalaksi tällä kuitenkin on aidot saumat.

Lehden loput sivut täyttävät vakiovieraat: Donald Soffrittin Pikku-Aku-strippi, Päivän pamaus, dekkaripähkinä, In English -yksisivuinen (with Hard Haid Moe), palkintotehtäväristikko sekä takasivun vitsi, jonka takana ovat Rudy Salvagnini ja Michela Frare. Tämän jutun mukana heidän sietääkin esitellä itsensä, se on nimittäin onnistunut. Muidenkaan lehdessä olleiden sarjojen tekijöiden ei ole syytä häpeillä. Kokonaisuudesta on raikkaaksi kesälukemistoksi, vaikka sivulauseessa onkin pakko todeta, että odotuksia se ei täyttänyt. Kesäterässä meneminenkään ei ole aina paha asia.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Vuoden 2013 Disney Legendat nimetty

Jälleen on nimetty uusia Disney Legendoja. Tämän palkinnon jakaa vuosittain The Walt Disney Company henkilöille, jotka ovat toiminnallaan edesauttaneet yrityksen toimintaa. Palkinto on jettu jo vuodesta 1987 ja omansa ovat ottaneet mm. Floyd Gottfredson, Carl Barks, Al Taliaferro, Annette Funicello, Hayley Mills, Ub Iwerks sekä Bill Justice. Tänä vuonna palkinnon saivat seuraavat vaikuutajat:

Tony Baxter - Big Thunder Mountain Railroad, Journey Into Imagination, Splash Mountain ja monet muut tutut huvipuistolaitteet ovat Baxterin kehittelemiä.

Collin Campbell (jaettiin postuumisti) -  Osallistunut lähes kaikenlaiseen toimintaan Disneyllä animaatoista huvipuistoihin. Osallistunut mm. Enchanted Tiki Roomin ja Pirates of the Caribbeanin kehittelyyn sekä Magic Kingdom Parkin ja Epcot Center konseptikuvittamiseen.

Dick Clark (jaettiin postuumisti) - ABC-kanavan todellinen televisiopersoona. Juonsi American Bandstand- ohjelmaa noin 30 vuoden ajan sekä ABC:n vuotuisen Dick Clark’s New Year’s Rockin’ Eve- ohjelman vuodesta 1973 vuoteen 2011 asti.

Billy Crystal - Ääninäyttelijä, joka muistetaan parhaiten roolista Masina elokuvassa Monsterit Oy sekä uunituoreessa Monsters University- elokuvassa. Voittanut urallaan kuusi Emmyä ja yhden kerran juhlinut myös Tony Awardissa. Näytellyt mm. Jodie Dallasia ABC:n Soap- sarjassa vuosina 1977-81.

John Goodman - Toiminut Tare Karvasen äänenä Monsterit Oy:ssä sekä Monsters University-rainassa. Esiintynyt mm. Disney-elokuvassa Himoshoppaajan salaiset unelmat sekä Kiviset ja Soraset- filmissä.

Steve Jobs (jaettiin postuumisti) - Steve Jobs tuskin esittelyjä kaipaa. Applen isä, joka myös investoi alkujaan Pixariin. Myöhemmin hän päätyi yhtiön johtoon asti ja Disneyn ostaessa Pixarin hänestä tuli Walt Disney Companyn suurin osakkeenomistaja sekä hallituksen puheenjohtaja.

Glen Keane - Disneyn yksi tunnetuimmista - ja ehdottomasti myös taitavimmista - animaattoreista. Hänen kynästään on lähtöisin muun muassa Kaunottaren ja hirviön Hirviö, Pienestä merenneidosta tuttu Ariel, Aladdin, Pocahontas ja Tarzan.

Ed Wynn (jaettiin postuumisti) - Koomikko, joka esiintyi monissa Disney-leffoissakin (mm. Maija Poppanen, Babes in Toyland, That Darn Car, The Absent-Minded Professor ja Son of Flubber). Liisa Ihmemaassa- animaatiossa hän toimi Hullun Hatuntekijän äänenä.

Tom Hanks kuin ilmetty Walt - katso traileri!

Kuten mainittua, Maija Poppasen synnystä on elokuva tekeillä. Time- lehti on julkaissut nyt oivallisen otoksen elokuvasta, jossa Walt Disney (Tom Hanks) ja P. L. Travers (Emma Thompson (alkujaan rooliin tuumailtiin Meryl Streepiä, muta tämä ei selvästikään toteutunut)) kävelevät pitkin Disneylandin katuja.

Ja traileri! Sekin on nyt julkaistu. Sen voit katsoa alta! 

Hyvin mielekiintoinen elokuva siis tulossa, tällaisia onkin jo ehditty kaipaamaan! Tuskin maltan odottaa elokuvan ensi-iltaan, vaikka tunnetusti maltti on Walttia.

Keräilyn maailma, osa 2: Hannu Heiskanen

"Keräilyn maailma"- sarjamme saa jatkoa! Kolme vuotta siinä ehtikin vierähtää, mutta hyväähän tunnetusti kannattaa odottaa! Tällä kertaa kokoelmastaan kertoo Hannu Heiskanen, joka tunnetaan myös nimellä Hanivei ja Hannibal internetin ihmeellisessä maailmassa.

Jos sinua kiinnostaa kertoa omasta Disney-harrastuksestasi, liittyi se sitten Aku Ankkaan, animaatioihin, teatteriin, musiikkiin tai ihan mihin tahansa, ole ihmeessä yhteydessä! Mukavahan näitä tarinoita on lueskella, eikös vain! Siis kaikki kynät sauhuamaan ja omista kokemuksista kertomaan!

Mutta päästetäänpä Hannu ääneen..:

KERÄILYN MAAILMA

Kuinka minusta tuli Disney fani

Olin hieman yllättynyt tämän palstan pitäjän pyytäessä minulta blogikirjoitusta aiheena keräilyn maailma. Hetken mietittyäni ja tulevan kesäloman luppoaikoineen kangastellessa mielessäni päätin suostua. Toki tykkään ja jopa harrastankin pientä eriasteista julkista kirjoittelua, mutta oliko minulla kuitenkaan mitään tähdellistä kerrottavaa lukijoille? Sitten kuitenkin kokosin itseni ja aloin naputella omaan verkkaiseen tahtiini ajatuksiani muinaisesta Disney harrastukseni alkuajoista.

Ensimmäinen selkeä muistissani säilynyt kokemus Disneystä yleensä ja sen lippulaivasta Aku Ankka lehdestä on niinkin kaukaa kuin numerosta 52/1968. Kyseisen aviisin tarinat painuivat erityisen hyvin 4-vuotiaan pikkupojan mieliin, sillä äitini hankki juurikin kyseisen lehden lohduksekseni mennessämme Kuopion Yliopistolliseen keskussairaalaan kitarisaleikkaukseeni. Lohtua lehti toikin, sillä muistan edelleen varsin hyvin itsevarmuuteni leikkausta edeltäneeseen nukutukseen mennessäni. Anestesialääkärin kysellessä leikillään minkälaisia unia halusin nukutuksessa ollessani nähdä, vastasin topakasti että tietysti Akusta ja veljenpojista! (Sinällään tyhmä kysymys noinkin viisaalta mieheltä!). Mieleenihän olivat juuri tuoreeltaan syöpyneet äitini odotushuoneessa lehdestä lukemana Akun epäonninen autontuunaus projekti ja Robin Hiiren, sekä ilkeän Blottinghamin šeriffin jännittävät edesottamukset. Kyseinen lehden numero tuli valitettavasti aikanaan kadotettua, mutta nyt olen kehystänyt yhden samaisen lehden seinälleni "ensimmäisenä Akunani". 

Aivan seitsenkymmenluvun alussa minulle tuli jonkin aikaa Aku Ankka, jonka äitini oli jostain naistenlehtien oheistarjouksesta lyhyeksi aikaa tilannut. Mutta omaa ensiasuntoa säästävässä tavisperheessä ei ollut käyttää yhtään ylimääräistä ropoa isäni usein mainitsemaan "mainosmiesten luomiin turhuuksiin". Niinpä Akujakin oli aina välillä luettava kavereitten luona hampaita kiristellen ja kateudesta vihreänä. Muistan tehneeni poikien kanssa pientä vaihtokauppaa ja joskus vähän vilunkiakin, niin kova oli orastavan keräilijänalun tarve hankkia lehtiä kokoelmiin. Tuohon aikaan vähäinen kokoelmani mahtui yhteen pahvilaatikkoon, joka oli aina käteni ulottuvilla sänkyni alla. Jo silloin vannoin, että jos mulla joskus on edes vähäsen omaa rahaa, niin varmasti hankin kaikki Suomen Akun numerot omakseni.

Vaikkakin nämä unelmien täytteiset lehdet olivat umpiluettuja ja lähes kaikki vuorosanatkin osasi jo ulkoa, niihin ei koskaan kuitenkaan kyllästynyt. Uutta Akua odotettiin keskiviikkoisin kuin kuuta nousevaa ja joskus vanhempia numeroita saattoi löytää divareista. Mitään harvinaisia 1950-luvun lehtiä en kyllä silloin kuitenkaan nähnyt normaaleissa osto- ja myyntiliikkeissä. Lienevätkö ne jo silloin löytäneet tiensä keräilijöille ja erikoistuneisempiin liikkeisiin joita ei kotiseudultani valitettavasti löytynyt.


Tietenkin kun vielä leikki-iässä oltiin, kaikenlaiset pikku ukkelin nakaleet sekä figuurit kiinnostivat kovasti. Purukumeista kerättiin Asterix-ukkoja ja Disneyn vastaavia odoteltiin kuumeisesti tulevan myyntiin. Lelukaupoissa myytävät maalatut ja muropaketeista tulleet maalaamattomat figuurit saivat kuitenkin kelvata leikkeihin.

Lueskelun lomassa imeskeltiin tietysti Koffin Aku Ankka limpparia ja pureskeltiin Jenkin salmiakki Aku purkkaa. Pettymykseksemme purukumeissa ei tullutkaan figuureja vaan ainoastaan lyhyitä kääresarjakuvia ja tarroja. KOP:n oivallisiin Roope Ankka pankkeihin säästettiin kilvan kolikkoja ja sängynpäätyä valaisivat tuttujen Disney hahmojen ympärille rakennetut muoviset lampunvarjostimet. Disney ajoi näin ovelasti ja totaalisesti Aku Ankkaa monilla muillakin oheistuotteillaan kaikkien lasten ja aikuistenkin tietoisuuteen.

Täyttäessäni syksyllä 1973 yhdeksän vuotta, sain sedältäni lahjaksi ensimmäisen Aku taskukirjani. Se oli tuolloin vasta numero 16 ja nimeltään Voimakolmikko. Olin toki tietoinen Akun taskukirjojen olemassaolosta jo aiemminkin, mutta taloudellisista syistä johtuen en omistanut aiemmin yhtään kyseisen sarjan julkaisua.

Tuohon aikaan lähes kaikki sarjakuvat ja varsinkin Disneyn sellaiset menivät meidän pikkupoikien päähän kuin häkä. Eihän meillä tietenkään ollut alkeellisintakaan tietoa sarjojen piirtäjistä tai tarinakertojista, eikä varsinkaan siitä, että esimerkiksi valtaosa taskareiden silloisista sarjoista väännettiin Italiassa. Amerikkalaisena Akua aina pidettiin ja Floridaan Ankkalinna (Disneyland) ainakin meilläpäin sijoitettiin. Tokihan Barksin piirtämät sarjat erottuivat tyyliltään muista ja olivat jo silloisen kymmenvuotiaan vesselin silmissä jotain elämää suurempaa.

Ensimmäinen taskari, tuli puhki luettua jo loppusyksyn aikana ja jouluna meitsiä odottikin sitten kaamea pettymys, sillä en saanutkaan joululahjaksi toivomaani uutta Aku kirjaa, vaan jonkun onnettoman jääkiekkopelin. Viikkokausien kiukuttelun jälkeen valistuneet vanhempani tilasivat kuitenkin kestotilauksena Aku Ankka -lehden sillä lupauksella, että en havittelisi enää taskareita, enkä muitakaan Disney julkaisuja. Lisäksi sopimukseen kuului, että lukisin aina uuden Aku Ankan myös nelivuotiaalle pikkuveljelleni. Kiinni veti ja kättä päälle isäukon kanssa! Jupisin kuitenkin, taskussa toista kättä nyrkkiin puristellessani, että kyllä mä ne taskaritkin vielä tavalla tahi toisella kuitenkin hankin. Odottakaas vaan Disney-vihaajat...


Keväällä 1974 alettiin tutkia siitepölyallergiaani ja jouduin tämän vuoksi ensimmäistä kertaa pois kotoa, viikoksi Helsinkiin Meilahden sairaalaan. Sairaalassaolon ankeuden ja tuskan verukkeella sain äitini heltymään peräti kahden uuden Aku-taskarin hankintaan. Sain nimittäin sairaalaan mennessäni taskarin numero 18 Aku urhokas ja sieltä pois päästyäni numeron 19 Roope Sedän miljoonat. Voi sitä onnen ja ilon aikaa. Ja kaikki nämä tietysti mahdollisimman kalliilla (a' 4,50 mk) kioskista hankittuna!

Nuukemman isäni (pidin häntä vähintään Roopen veroisena pihtarina) huomattua, että olin auttamattomasti luisunut keräämään myös Akun taskukirjoja, hän vei minut ensikertaa paikalliseen divariin. Silmäillessäni sarjakuvalehtiä pursuavia hyllyjä ja laareja tunsin olevani, kuin jossain unenomaisessa runsauden maailmassa. Vanhoja (porno) lehtiä vaihtamalla isäni sitten hankki minulle useita puuttuvia taskarinumeroita. Olihan niiden ilmestyminen alkanut vain nelisen vuotta aiemmin, joten aiempaakin materiaalia oli vielä kohtalaisen hyvin saatavilla. Tällä eka reissulla kokoelmani karttui muutamia aiemmin ilmestyneitä opuksia, muun muassa jouluisen pettymyksen tuoneella Roopen joulutervehdyksellä.

Elimme kaveriporukkani kanssa tuolloin niin ankkojen lumoissa, että Ankkalinnan väki oli luonnollinen osa elämäämme, aivan kuin ketkä tahansa muutkin kanssaeläjämme. Juteltiin sarjakuvatarinoista ja otettiin niistä kuviteltuja hahmoja leikkeihimme mukaan. Naureskeltiin nimimuunnoksille, jahka ne alkoivat yleissivistyksen kasvaessa avautua. Esimerkkinä mainittakoon Ankkalinnan sinfoniaorkesterin johtaja "Ukko Komu", jonka äitini suomensi minulle aivan oikein kapellimestari Okko Kamuksi.


Omaan sanastooni ovat syöpyneet tältä ajalta muuan maukas firman nimi: "Kepuli & kumppani". Kuolemattomana lauseena on jäänyt veljeni ja minun yhteiseen sanavarastoon ikiajoiksi myös: "Kaho ihmettä! Ankka ui", sekä Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonia muistuttavan ravintolan johtajan ärähdys Akun maksamattomasta ateriasta. Aku: "Kas kun... tuota ...en pysty maksamaan laskua...", Johtaja: "Mitäääh?", Aku: "Minä korvaan sen työlläni! Raadan keittiössä vaikka koko yön".

Kaiken kaikkiaan niin tämä, kuin monet muutkin aikakauden Disney julkaisut loivat hyvin pitkälle pohjaa kasvavan pojanpässin tulevalle maailmankuvalle. Kun tarkemmin muistelee, tulee käyttäneeksi edelleen monia sananparsia ja sukkeluuksia sekä aivan todellista faktaakin juuri näistä ensimmäisistä mieleen jääneistä julkaisuista. Osalle kanssaihmisistä ne aukeavat, osa kuvittelee meikäläistä varmaan omituiseksi höpöttäjäksi. Tietyistä sanonnoista on tullut jo taattua perheemme sisäpiirin kamaa, jota puhutaan ja ymmärretään kolmessa polvessa!

Muistelen näin jälkeenpäin sitä tuskan täyttämää iloa, kun joko itse näin tai sain kuulla kavereilta uuden taskukirjan ilmestyneen. Silloinhan niitä tuli huomattavasti nykyistä harvemmin ja nuoremmille lukijoille tiedoksi: joka toinen aukeama oli vielä mustavalkoinen! Tällöin käännettiin kaikki taskut, niin omat kuin salaa isänkin. Kerättiin pulloja ja myytiin jopa koottavia lennokkeja ja akvaariokaloja kavereille. Kirja piti saada hinnalla millä hyvänsä. Joskus turvauduin myös ovelaan leasing keinotteluun. Kaverit saivat MINUN hankkimaani ja omistamaani kirjaan ensilukuoikeuden, mikäli osallistuisivat tietyllä summalla sen hankintakuluihin. Nerokasta, eikö totta! Tuohon aikaan taskukirjathan olivat selvästi lehtiä kalliimpia, maksoihan Aku Ankka lehti vain 80 penniä.

Ilmestyihän Aku Ankka lehden ja taskukirjojen lisäksi 1970-luvulla toki muitakin Disney julkaisuja. Niitä tuli hankittua satunnaisesti, mutta kun isäni sanoin, "köyhän tulee olla nöyrä", useimmat näistä saivat jäädä kaukaisiksi utuisiksi haaveiksi. Kirjastossa tuli luettua Jättikirjoja ja joitain Akun parhaat albumeita saatua lahjaksi, mutta siihen se sitten jäikin. Poikkeuksen muodostaa Sudenpentujen käsikirja, joka tietysti piti ehdottomasti saada. Lukivathan Akun veljenpojatkin sitä aina kiperiin tilanteisiin joutuessaan, miksen siis minäkin. Itse en toki vielä tiennyt mitä opetuksia kirja sisältää, mutta lopulta säästettyäni ja saatuani luvan sen hankkimiseen läksin arkana kyselemään opusta tunnetulta torinkulman lehtikioskilta. Sen varmaankin pitkälti yli 80-vuotias huonokuuloinen lehtimummo ei ollut kuullutkaan kyseisestä teoksesta, vaan hoki vaan jotain käsittämätöntä "ollaan tiällä susia paossa...tms.". Nolotti, mutta onneksi kirja löytyi kuitenkin naapurista, hyvin varustetusta Savolan kirjakaupasta ja niin oli taas yksi pikku unelma jälleen toteutunut.


1970-luvun puolivälin maissa Suomen markkinoille tuli uusi, TV:ssäkin mainostettu ihmelaite MovieViewer eli suomeksi Leffakone, joka mahdollisti elävän kuvan katselun ilman projektoreja ja valkokankaita. Pakettiin kuului kädessä pidettävä katselulaite, sekä siihen sopivia elokuvakasetteja. Noin minuutin pituinen piirretty elokuva liikkui laitteen sivulla olevaa kampea pyörittämällä. Jostain ihmeen syystä sain tällaisen vempaimen kymmenvuotislahjakseni. Elokuvankin muistan vielä hyvin tarkkaan, se oli nimeltään: "Yksinäiset aaveet". Sitä tuli veivattua kerta jos toinenkin läpeensä, mutta muihin filmeihin ei ollut varaa. Kyseisen vempaimen hinta muuten oli aikoinaan 35 mk. Saman hinnan sain maksaa euroissa jokunen vuosi sitten kun hain vastaavan laitteen ja elokuvan nostalgianälkääni sammuttamaan. Niin ne ajat muuttuvat.


Vuonna 1978 tuli sitten jotain todella mullistavaa, mitä me pojat emme osanneet odottaakaan. Alkoi ilmestyä Roope Sedän taskulehti. Se tuntui niin kiinnostavalta ja puoleensavetävältä, että muutamien irtonumeroiden jälkeen sain kuin sainkin taivuteltua vanhempani tilaamaan lehden veljelleni. Toki minulla oli aina etulukuoikeus ja lisäsin tietysti kyseiset lehdet kokoelmiini vähin äänin. Veljeni kun ei ole onnekseni koskaan ollut mitään keräilijäsorttia, vaikka sarjakuvista muuten tykkäsikin.

Tämän jälkeen Disney keräilyni on jatkunut eriasteisesti elämäntilanteitten mukaan. Koskaan en ole kuitenkaan hävittänyt kokoelmaani ja viime vuosina olen laajentanutkin sitä runsaasti. Eriasteisella prioriteetilla olen saanut hankituksi lähes kaiken aikanaan haaveilemani, toki noin 30-40 -vuotta jälkijunassa. Lapseni eivät ole jostain syystä innostuneet lainkaan keräilystä, hyvä kun olen edes jotenkin saanut väkisin heitä lukemaan näitä yleissivistäviä julkaisuja. Keräilijän kärpäsen puraisema luonne ei kuitenkaan koskaan muutu. Aivan samanlaisen sairaalloisen säväyksen saan edelleenkin huomatessani jonkin minulta puuttuvan Disneyn julkaisun ilmestyneen jonnekin myyntiin. Se on saatava hetimiten hankituksi, muuten kokoelma ei ole täydellinen.

Hannu Heiskanen alias Hannibal/Hanivei
Ankisti lintukaupunki Kotkasta