Hae tästä blogista

torstai 6. elokuuta 2009

Feriolikin kertoo kuulumisiaan

Myös Ferioli on kiireiltään löytänyt hieman aikaa ja on antanut Ankkalinnakkeelle haastattelun.

Missä synnyit ja vartuit?

Synnyin ja vartuin Barcelonassa. Italialainen isäni oli asunut siellä jo muutaman vuoden ennen kuin tapasi espanjalaisen äitini. Opiskelin italialaisessa koulussa Barcelonassa, joten voin sanoa että lapsena sain vaikutteita monista välimeren kulttuureista: italialaisesta, espanajalaisesta ja katalonialaisesta.

Millon aloit piirtämään omia sarjakuvia?

Vaikka aloitin ammattimaisen piirtämisen kahdeksankymmentäluvun alkupuolella, en tehnyt itse Disney-tarinoita ennen kuin vuonna 1982 Topolinolle. En ole vuodesta kyllä ollenkaan varma... [Ankkalinnakkeen tarkistuksen jälkeen vuodeksi varmistuu 1981, jolloin Feriolin ensimmäinen tarina julkaistiin Topolinossa]

Pidätkö ketään Disney-artistia esikuvanasi?

Carl Barks ja Floyd Gottfredson... Pidän heitä edelleen silmällä kun piirrän.

Onko sinulla jotain tiettyä Disney-hahmoa, jota mieluiten piirrät?

Eipä erityisemmin, vaikkakin on muutamia hahmoja joita en mielelläni piirrä, koska jotkut ovat minulle vaikeita piirtää. Esimerkiksi Poliisimestari Sisu hiiriuniversumista, tai ankoista Neiti Näpsä, Roopen sihteeri. Muiden ohella...

Kuinka kauan yhden tarinan piirtäminen kestää keskimäärin?

Käytän noin kolme viikkoa normaalille 12-sivuiselle tarinalle, mutta se riippuu paljon käsikirjoituksista, tarinankerronnan vaikeudesta ja siitä, kuinka täyteen kuvat täytyy piirtää.

Mikä tekee Ankkojen piirtämisestä mieluisaa työtä?

Hyvä käsikirjoitus joka on itsessään jo vakuuttava. Ilman hyvää tarinaa ei ole nautittavia hahmoja.

Työskenteletkö Disney-hahmojen parissa vain piirtäessäsi, vai onko hahmot osa elämääsi myös vapaa-ajalla?

Ei missään nimessä! Kun on työskennellyt melkein 30 vuotta samojen hahmojen parissa, päivä päivältä, yli kahdeksan tuntia päivässä, täytyy pysyä erossa hahmoista ettei kasva mustia pallokorvia tai nokkaa... 

Voitko kertoa meille mieluisimman hetkesi Disney-artistina?

Ei ole vain yhtä pientä hetkeä. Normaalisti ne muutamat kuukaudet jolloin tapaan lukijoita ovat hauskoja. On mukavaa tavata ihmisiä jotka pitävät töistäsi. Siitä huolimatta että työni on erittäin rasittavaa (pitää piirtää niin nopeasti ilman lepoa!), tajuan kuinka mukavaa työni on ja kuinka onnekas olen kun saan tehdä tätä työtä. 

Ja vielä lopuksi terveisesi Ankkalinnakkeelle

Lämpimimmät terveiseni Ankkalinnakkeen porukalle... Olen jo vieraillut loistavalla sivustollanne. Sääli etten ymmärrä suomea!


Tuhannet kiitokset Feriolille! Muchos gracias, Ferioli!

Ei kommentteja: